»Sinä omituinen lapsi!» ilvehti tyttö nauraen hilpeästi. »Ikäänkuin puhuisin halventavasti Mae-tädistä, jota rakastan niin mainiosti! Eikö hänestä tule anoppini?»
Pojan synkkyys hälveni kuin taikaiskusta.
»Kas niin!» hän riemuitsi. »Olemme kihloissa! Itse sinä sen sanoit. Sinä kosit, ja minä hyväksyn kosintasi. Niin todellakin, hänestä tulee anoppisi!»
Eva punastui.
»En ole sanonut sinnepäinkään. Kuinka perinpohjaisen typerää!»
»Mutta sanoithan sinä. Sinä kosit minua. Minä julkaisen kihlauksemme — ’rouva Mae Evans julkaisee poikansa Guy Thackerayn ja neiti Eva Penningtonin kihlauksen’.»
»Hautajaisilmoitus myöhemmin», tokaisi tyttö, katsoen poikaa äkäisesti.
»No no, ei sinun tarvitse kiukustua minuun. Minä vain laskin leikkiä Mutta eikö se olisi suurenmoista, Eva? Sitten saisimme olla yhdessä aina; minä kirjoittaisin ja sinä — sinä —»
»Pesisin astioita», täydensi tyttö.
Valo sammui pojan silmistä, ja hän loi surullisena katseensa maahan.