»No, enkö osaa puhua?» kysyi Eva.
»Puhua! Totisesti hän osaa!» huudahti hänen veljensä.
IX.
Kaksi viikkoa myöhemmin Grace Evans lähti Hollywoodiin mainetta niittämään. Hän ei sallinut kenenkään tulla saattamaan itseään; hän muka tahtoi tuntea heti kotoa poistuttuaan itse ja auttamatta raivanneensa tiensä päämääräänsä.
Hänessä oli itsekkyyttä ja itserakkautta, joita usein huomaa muutoin ylevämielisissä luonteissa. Hän ei ollut koskaan oppinut tuntemaan, kuinka suloista ja kaunista on jakaa — jakaa kunnianhimoiset suunnitelmat, saavutukset ja pettymyksetkin rakkaiden henkilöjen kanssa. Jos hän pääsisi kuuluisaksi, olisi kunnia hänen; eikä hänen mieleensäkään johtunut, että hän olisi saattanut jakaa sen ylpeän nautinnon toisten kanssa ottamalla heiltä vastaan apua ja neuvoja. Jos häntä ei onnistaisi, ei toisilla olisi sitä surullista nautintoa, että saisivat osittain kantaa hänen pettymystään.
Kahden kodin ilmassa leijaili sinä iltana synkkä varjo, jota mitkään ponnistukset eivät tuntuneet kykenevän karkoittamaan. Ranchotalossa panivat kaikki parhaansa näyttääkseen iloisilta Custer Penningtonin tähden. Sinä iltana he eivät tanssineet, eivätkä myöskään kirjat jaksaneet heitä huvittaa, kun he yrittivät lukea. Bridge-peli osoittautui yhtä mahdottomaksi.
Vihdoin Custer nousi seisomaan, ilmoittaen aikovansa mennä makuulle. Suudeltuaan kaikkia toivottaessaan heille hyvää yötä, kuten oli ollut hänen tapansa lapsuudesta saakka, hän lähti huoneeseensa. Kyyneleet kihosivat äidin silmiin, kun hän huomasi, kuinka kumaraan hänen poistuvan poikansa leveät hartiat olivat painuneet.
Sitten tuli tyttö ja polvistui hänen viereensä, ottaen vanhemman naisen käden omaansa ja hyväillen sitä.
»Cus säälittää minua niin», hän virkkoi. »Luultavasti ei meistä kukaan aavista, kuinka kovasti tämä häneen koskee. Hän sanoi minulle eilen, että hänestä tuntuu samalta kuin jos Grace olisi kuollut, sillä hän oli varma, ettei Grace enää koskaan olisi tyytyväinen täällä, menestyipä hän tahi ei. Luulen hänen kokonaan lakanneen toivomasta, että heidän avioliitostaan tulee tosi.»
»Eihän toki, rakas. Varmasti hän on väärässä», sanoi hänen äitinsä. »Kihlausta ei ole purettu. Ja puhuihan Grace vasta muutamia päiviä sitten, että hän toivoi menestyvänsä pian voidakseen nopeammin mennä avioliittoon Custerin kanssa. Se tyttö-kulta tahtoo meidän olevan ylpeitä uudesta tyttärestämme.»