»Pidätkö hänestä?» tiedusti tyttö Penningtonilta.
»Hän on hyvä ratsastaja, ja ratsastajat alkavat olla harvinaisia nykypäivinä», vastasi Custer; »mutta enpä taitaisi valita häntä leikkitoverikseni. Etkö sinä pidä hänestä?»
»Tuskinpa vain. Hänen silmänsä saavat ihoni kihisemään — ne muistuttavat kalan silmiä.»
»Totta puhuakseni, Grace, en minäkään pidä hänestä», myönsi Pennington. »Hän on noita harvinaisia lintuja — kelpo ratsastaja, joka ei rakasta hevosia. Luullakseni hän ei ole pitkäaikainen Rancho del Ganadolla; mutta meidän on annettava hänelle aimo läksytys — hän on ollut meillä vasta muutamia viikkoja.»
He suuntasivat matkansa jyrkän harjanteen laelle. Mies ratsasti edellä ja koetti aina etsiä turvallisimpia kohtia, sillä häntä hävetti äskeinen huolettomuutensa, kun hän mietti, kuinka vähällä tyttö oli ollut joutua vakavan tapaturman uhriksi hänen ajattelemattomuutensa tähden. He ratsastivat harjannetta pitkin, kunnes saivat näkyviinsä vähäisen notkelman, jossa oli laitumella pieni karjalauma. Sitten he poikkesivat harjulta, alkaen hitaasti laskeutua eläinten luokse.
Lähellä rinteen juurta he tapasivat valkopäisen härän seisomassa alati viheriöivän tammen suojaisessa varjossa. Se käänsi villaisen otsansa heihin päin ja tarkkaili heitä rauhallisesti hetkisen punareunaisilla silmillään. Sitten se kääntyi jälleen toisaalle ja jatkoi märehtimistään välittämättä heistä enää sen enempää.
»Tuo on kai Ganadon kuningas, eikö niin?» kysyi tyttö.
»Se on samannäköinen, eikö olekin? Mutta se ei ole se, vaan Kuninkaan uhkein poika, ja jollen erehdy, panee se vanhuksen tiukalle ensi syksynä, jos viimemainitun on mieli pysyä ylimmäisenä. Sitä ei ole vielä kertaakaan pantu näytteille. Se on isän mielihaave. Hän haluaa aina viedä parhaan palkinnon saajan ensiksi suuriin näyttelyihin ja hämmästyttää maailmaa. Hän on pitänyt tämän veitikan piilossa siitä alkaen, kun alkoi näkyä merkkejä, että siitä sukeutuu komea härkä. Vähintään sata karjankasvattajaa kävi viime vuonna katsomassa laumaamme, mutta yksikään heistä ei nähnyt sitä. Isä kehuu sitä uhkeimmaksi sonniksi, mitä milloinkaan on elänyt, ja sen ensimmäinen näyttely on kansainvälinen.»
»Siitä olen varma, että siitä tulee voittaja!» huudahti tyttö.
»Katsohan sitä vain! Eikö se ole kaunis?»
»Sen lautaset ovat kuin biljardipöytä», huomautti Custer ylpeästi.