He ratsastivat alemmaksi lehmien sekaan. Niitä oli tusinan verran — kolmivuotisia. Piilosta pienen pensaan takaa erotti miehen valpas katse vähäisen, punaisen ja valkean kirjavan mytyn.
»Kas tuolla se on, Grace», huusi hän, ja he ratsastivat sinne päin.
Yksi lehmistä katsahti pelokkaasti ensin heihin, sitten pensaaseen ja lähti vasikkaa kohti, ammuen valittavasti.
»Emme me tee sille pahaa, piijuseni», vakuutti mies.
Heidän saapuessaan lähemmäksi nousi pensaan vierestä otus, jolla oli pitkät, hontelot sääret, paksut nivelet ja suuret, tummat silmät ja jonka tahraton, valkean ja punaisen kirjava karva välkkyi terveydestä ja elinvoimasta.
»Mikä soma olento!» riemuitsi tyttö. »Kuinka tahtoisinkaan sulkea sen syliini! Minä rakastan sitä, Custer!»
Tyttö oli liukunut satulasta ja heitettyään suitset maahan lähestyi vasikkaa.
»Varo lehmää!» huusi mies, laskeutuen ratsun selästä ja tullen tytön luokse pujotettuaan käsivartensa Apachen suitsiin. »Se ei ole ollut paljoa talolla ja saattaa olla hiukan villi.»
Vasikka seisoi hetkisen paikallaan, nosti sitten häntänsä suoraksi ja kirmasi sitten hurjasti suojaan emänsä taakse.
»Kuinka pidänkään siitä! Kuinka paljon siitä pidänkään!» hoki tyttö.