»Samoin sanot varsoista ja porsaista», muistutti mies.
»Minä pidän niistä kaikista!» huudahti tyttö, ravistaen päätään, silmät loistaen.
»Pidät niistä, koska ne ovat pieniä ja avuttomia kuin sylilapset», selitti mies. »Oi, Grace, kuinka paljon pitäisitkään lapsesta!»
Tyttö punehtui viehkeästi. Äkkiä tempasi Custer hänet syliinsä, painoi häntä rintaansa vasten ja oli tukehduttaa hänet pitkällä suudelmalla. Hengästynyt tyttö kiskoutui osittain irti, mutta mies piti häntä yhäti kiinni.
»Miksi et suostu, Grace?» hän rukoili. »Kumpikaan meistä ei koskaan löydä ketään toista. Isä, äiti ja Eva rakastavat sinua melkein yhtä paljon kuin minäkin, ja teikäläiset taas, äitisi ja Guy, tuntuvat aina pitäneen avioliittoamme itsestään selvänä asiana. Eihän syynä ole juominen, vai onko, rakas?»
»Ei; syynä ei ole se, Custer. Tietysti tulen vaimoksesi joskus, mutta en vielä. Katsos, enhän vielä ole elänyt, Custer! Ja minä tahdon elää. Tahdon tehdä jotakin muualla kuin siinä uneliaassa elämässä, jota olen aina viettänyt, ja siinä uneliaassa elämässä, jota saan viettää vaimona ja äitinä. Tahdon elää vähän, Custer, ja sitten olen valmis asettumaan paikalleni. Te kaikki väitätte minua kauniiksi, ja sisimmässäni, sieluni sisimmässä sopukassa, tunnen, että minulla on taipumuksia. Ja jos minulla on, on minun käytettävä Jumalan minulle suomia lahjoja.»
Hän puhui hyvin vakavasti, ja mies kuunteli kärsivällisesti ja kunnioittavasti, sillä hän käsitti, että Grace nyt ilmaisi hänelle salaisen halunsa, jonka oli täytynyt kauan piillä hänen rinnassaan.
»Mitä oikeastaan tahdot tehdä, rakas?» hän tiedusti hellästi.
»Minä — oi, se tuntuu niin oudolta, kun koetan pukea sen sanoiksi, mutta haaveillessani siitä, se on hyvin kaunis ja hyvin todenmukainen.»
»Näyttämökö?» kysäisi Custer.