Seuraavana aamuna hän ei mennyt muiden perheenjäsenten seurassa ratsastamaan ennen aamiaista ja nautti aamiaisensakin paljoa myöhemmin kuin toiset.
* * * * *
Sen päivän iltana, jona Grace lähti, vetäytyi rouva Evans aikaisin makuuhuoneeseensa, valittaen päänsärkyä. Guy Evans koetti saada huvia kuukausijulkaisuista, mutta hän oli levoton ja hänen oli niin vaikea olla, ettei hän kyennyt syventymään niihin pitkäksi aikaa. Vähäväliä hän vilkaisi kelloonsa, ja illan mittaan hän pistäytyi useita kertoja huoneessaan; siellä hän turvautui samanlaiseen pulloon kuin se oli, jota Custer Pennington käsitteli samalla tavalla.
Oli perjantai — toinen perjantai sen jälkeen, kun Guy oli tehnyt sopimuksen Allenin kanssa; ja keskiyön lähestyessä hän kävi yhä hermostuneemmaksi.
Nuorta Evansia olisi tuskin voitu pitää lujaluonteisena, mutta hän oli enemmän ajattelematon kuin heikko, eikä hän missään nimessä ollut turmeltunut. Vaikka hän tiesikin rikkovansa lakia, olisi hän hirveästi säikähtänyt, jos olisi viitattukin siihen, että hänen menettelynsä leimasi hänet rikolliseksi. Kuten monet muut piti hänkin Lex Volsteadia järjestäytyneen ja varakkaan vähemmistön aikaansaannoksena pikemminkin kuin kansan todellisen tahdon ilmauksena. Hänen mielestään ei ollut lainkaan siveellisesti väärin kiertää kieltolakia milloin ja missä se vain oli mahdollista.
Ainoa paha puoli jutussa oli se, että ne juomat, joita hän nyt välitti, olivat varastettuja. Mutta hän koetti rauhoittaa omaatuntoaan toistamalla usein mielessään, ettei hän tiennyt sitä; oli mahdoton todistaa hänen tietävän, että ne olivat varastettuja. Mutta hän ei voinut sittenkään rauhoittua. Sen ajatuksen täytyi olla hyvin kalvava, jos saattoi päättää pojan lisääntyvästä hermostumisesta.
Yhä uudelleen hän sen pitkän illan kuluessa päätti mielessään, ettei enää ikinä sotkeutuisi samanlaatuiseen puuhaan, kun tämä uhkayritys kerran saataisiin suoritetuksi loppuun. Ne useat tuhannet dollarit, jotka hän siitä voittaisi, tekisivät hänelle mahdolliseksi mennä naimisiin Evan kanssa ja antautua vakavasti ja keskeytymättä kirjailemaan — se oli ainoa kutsumus, johon hän luuli parhaiten sopivansa sekä taipumuksensa että valmistukseensa nähden. Mutta enää, vakuutti hän itselleen kerran toisensa jälkeen, hän ei koskaan sallisi viekoitella itseään sellaiseen sopimukseen, ei houkutuksilla eikä uhkauksilla.
Hän inhosi ja pelkäsi Allenia, jonka hän nyt tiesi tyyten häikäilemättömäksi mieheksi, ja kun hän edellisenä perjantaina oli tutustunut Allenin rikostovereihin, jotka olivat tuoneet ensimmäisen wiskyerän vuoristosta, olivat häntä puistattaneet pahat aavistukset, kun hän ajatteli, minkälaisten hylkiöiden kanssa hän oli liitossa. Kuluneen viikon aikana hän ei ollut kyennyt keskittämään ajatuksiaan romaaniinsa, ei edes sen vertaa, että olisi kirjoittanut sanaakaan uutta. Hän oli pohtinut ja hautonut huoliaan, juoden enemmän kuin tavallisesti.
Istuessaan odottamassa toisen lähetyksen saapumista hän kuvitteli, kuinka pieni ratsujono kiemurteli alaspäin pitkin piiloisia polkuja nuoren tammisten seassa pimeässä vuoristorotkoissa. Hän hermostui entistä pahemmin oivaltaessaan, kuinka suuri oli ilmitulon vaara niiden kuuden kuukauden aikana, jotka juomien kuljettaminen laakson reunaan tällä tavoin vaatisi — kuusineljättä laatikkoa kerrallaan kuormattuina kuuden burron selkään.
Hän ei kovinkaan paljoa pelännyt sitä, että hänen suunnitelmansa piilottaa väkijuomat vanhaan heinälatoon ja lähettää ne edelleen seuraavana päivänä pettäisi. Kolme vuotta oli ladon toisessa päässä ollut varastossa noin viisikymmentä tonnia niputettua mesikkää. Sen oli eräs aikaisempi työnjohtaja kylvänyt täytteeksi, ja sen oli annettu kasvaa niin reheväksi, että sen kyntäminen oli käynyt mahdottomaksi. Rehuna sillä oli vain vähän, jos lainkaan, kysyntää, mutta sinä vuonna tulisi heinistä mahdollisesti puute. Tämän mahdollisuuden varalta oli Evans nipututtanut sen ja panettanut sen säilöön latoon, jossa se oli saanut olla siitä lähtien odottamassa tarjousta, joka korvaisi ainakin kylvö-, korjaus- ja niputuskulut. Uurastettuaan päivän ankarasti oli Guy saanut niput järjestetyksi siten, että röykkiön keskelle oli muodostunut salainen kammio, johon voitiin helposti päästä siirtämällä syrjään pari lattian rajassa olevaa nippua.