Vähän jälkeen kello yhdentoista Guy lähti talosta ja meni latoon, astellen sitten hermostuneena edestakaisin pimeässä. Hän toivoi miesten tulevan aikaisin, joten asia saataisiin pian selväksi, sillä tämä osa puuhasta tuntui kaikkein vaarallisimmalta.
Väkijuomien lähettäminen edelleen tapahtui päivällä, juuri suunnitelman rohkeus ja yksinkertaisuus tuntui takaavan sen turvallisuuden. Iso kuorma-auto — sellaisia autoja liikkuu eteläisen Kalifornian maanteillä alituisesti kaupunkiin päin lastattuina maanviljelys- ja kasvitarhatuotteilla — pysähtyi heinäladolle väkijuomien saapumisen jälkeisenä aamuna. Se peräytyi latoon ja ilmestyi puolen tunnin kuluttua jälleen, tuoden pienen kuorman niputettua mesikkää. Sitä, että viattomilta näyttävien mesikkänippujen sisälle oli kätketty kuusi neljättä laatikkoa wiskyä, ei edes itse herra Volstead olisi voinut aavistaa; mutta niin oli asian laita.
Minne tavara joutui lähdettyään Guy Evansin käsistä, sitä hän ei tietänyt eikä välittänytkään tietää. Auto oli sen miehen, joka osti väkijuomat, ja hän itse ohjasi sitä. Hän maksoi Evansille käteisellä kuusi dollaria neljänneksestä ja ajoi tiehensä, vieden autossa olevan kuorman lisäksi paljoa raskaamman painon nuoren miehen sydämeltä.
Wisky oli Guyn hallussa vähemmän kuin kaksitoista tuntia viikossa. Mutta näiden kahdentoista tunnin aikana hän ansaitsi Allenin hänelle myöntämää välityspalkkiota dollarin pullosta, korvauksena siitä vaarasta, että ennemmin tai myöhemmin joku huomaisi ladolle saapuvat burrot ja seuraisi niitä. Kukkuloilla oli usein leiriytyneinä retkeilijöitä. Kauriiden metsästysaikana olisi ilmitulo melkein varma, jollei koko määrää olisi saatu siihen mennessä kuljetetuksi pois, sillä Los Angelesin kaikki rohkeat, rahoja laskevat konttoristit riensivät kauaskantavine pyssyineen uljaasti vuoristoon ajaakseen saaliinhimoiset kauriit pesiinsä.
Neljänneksen yli yksitoista Evans kuuli kiihkeästi odottamansa äänet. Hän aukaisi heinäladon päässä olevan pienen oven, ja siitä tuli äänettömästi sisään kuusi peräkkäin astelevaa, kuormattua burroa, joita ohjasi mustaihoinen meksikkolainen toisen seuratessa jälessä. Meluttomasti miehet purkivat taakat burrojen selästä ja sijoittivat kuusineljättä wiskylaatikkoa heinien sisällä olevaan kammioon, Samassa kammiossa laski Evans taskulampun valossa heistä toiselle edellisen viikon myyntitulot. Koko puuhaan ei kulunut täyttä puolta tuntia eikä sen aikana vaihdettu kymmentä sanaa. Miehet poistuivat burroineen pimeätä vuoristoa kohti yhtä hiljaa kuin olivat tulleetkin, ja nuori Evans palasi huoneeseensa paneutuakseen levolle.
X.
Viikkojen vieriessä alkoi ranchon elämän vanhaan uraan juurtunut kulku yhä enemmän painaa Custer Penningtonia. Sen tympeä yksitoikkoisuus riisti maun kaikesta, mitä hän oli ennen pitänyt olemassaolon huvina. Virkeä Apache ei enää jaksanut saada häntä värähtämään riemusta. Pitkät ratsastusmatkat olivat vain kiusallisia velvollisuuksia, jotka hänen oli suoritettava. Kummut olivat menettäneet kauneutensa. Custer syytti haluttomuudestaan tylyä kohtaloa, joka oli tehnyt tyhjiksi hänen kunnianhimoiset haaveensa. Hän luuli inhoavansa Ganadoa; hän luuli myöskin — luuli rehellisesti — että vapaus taistella menestymisestä jonkun suurkaupungin sydämessä tekisi hänet onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Kaikesta siitä huolimatta hän teki tehtävänsä ja käyttäytyi perheen muiden jäsenien näkyvissä yhtä hilpeästi kuin ennenkin. Mutta hänen äitinsä ja sisarensa näkivät hänen usein, kun hän luuli olevansa yksin ja poissa toisten näkyvistä, istuvan hartiat kumarassa, tuijottaen maahan, ja hänen olemuksestaan kuvastui lamaannus, josta nuo rakastavat olennot eivät voineet erehtyä.
Lukuisista kirjeistä, jotka olivat saapuneet Gracelta hänen ollessaan Hollywoodissa ensimmäisiä päiviä, oli huokunut toiveikasta ja innostunutta henkeä, joka olisi voinut tarttua, jollei tytön menestys olisi Custerin mielestä ennustanut yhä pitempää, otaksuttavasti pysyvää eroa. Jos Grace menettäisi rohkeutensa nopeasti, saattaisi hän palata vuoriston juurikummuille ja heittää iäksi mielestään loistavan uran haaveilemisen. Mutta jos hän saavuttaisi menestystä, vaikka kuinkakin vähän, oli Custer varma, ettei mikään voisi houkutella häntä luopumaan kunnianhimoisista aikeistaan. Hän oli siitä sitäkin varmempi, koska hän omasta puolestaan ei osannut kuvitella mitään niin voimakasta vaikutinta, että se voisi taivuttaa kenetkään palaamaan maaseutuelämän uneliaisuuteen. Mieluummin epäonnistuminen elämän pyörteessä, mietti hän itsekseen, kuin menestyminen sen asumattomilla ulkolaidoilla.
Seuraavina viikkoina saapui kirjeitä vähemmän, eivätkä ne olleet enää niin innostuneita, vaikka toivo oli vielä sammumattomana jälellä. Hän ei vielä ollut kohdannut sopivia ihmisiä, kertoi Grace, ja koko elävienkuvien alalla vallitsi yleinen lamaannus. Universalilla oli uusi johtaja, eikä kukaan aavistanut, mitä suuntaa hän lähtisi noudattamaan; Goldwyn oli sanonut irti puolet työvoimistaan; Robertson-Cole oli lakkauttanut toimintansa. Mutta hän uskoi varmasti, että kaikki kirkastuisi myöhemmin ja että hän saisi tilaisuuden yrittää. Hän pyysi kotiväkeä kertomaan, kuinka Senaattori voi, hyväilemään sitä ja suutelemaan Apachea hänen puolestaan. Joistakuista hänen kirjeistään tuulahti hiukan koti-ikävää, mutta vähitellen ne kävivät harvemmiksi ja lyhyemmiksi.
Ganadon pieniä naapurikokouksia pidettiin edelleen. Laakson ja juurikumpujen nuorisoa saapui tanssimaan, uimaan ja pelaamaan tennistä. Myöskin heidän vanhempansa tulivat mukaan, nauttien yhtä paljon Penningtonien vieraanvaraisuudesta. Ja heidän joukossaan oli Evansien ranchon toisella puolen olevan pienen puutarhan uusi omistajatar.