»Maltahan!» kehoitti tyttö. »En ehtinyt sanoa kaikkea, mitä aioin, kun aloitin minuutti sitten. Olet, käsitellyt sitä kyllin kauan tietääksesi, mihin kaikkeen meidänlaisemme on valmis saadakseen sitä. Tiedät, että sekä sinä että minä olisimme valmiit uhraamaan sielumme ja ruumiimme, jollei muuta keinoa olisi. Olisimme valmiit valehtelemaan tai varastamaan taikka — murhaamaan! Käsitätkö, Wilson — murhaamaan? On yksi asia, jota en tahdo tehdä, mutta se ei ole murha. Kuuntele!» Hän vei kasvonsa lähelle miehen kasvoja ja katsoi häntä suoraan silmiin. »Jos vain koetat sitä riistää minulta tai pidättää sitä minulta, Wilson, niin tapan sinut.»
Hänen sävynsä oli kylmä ja kiihkoton, ja kenties siitä syystä uhkaus tuntui pelottavalta. Mies kalpeni.
»Olehan toki!» hän huudahti. »Mitä meidän hyödyttää riidellä? Minä ainakin vain laskin leikkiä. Juokse ottamaan annos — se saa sinut paremmalle tuulelle.»
»Niin», sanoi tyttö, »tarvitsen sitä. Mutta älä missään nimessä luulottele, että minä puhuin piloillani. En puhunut pilaa. Aivan yhtä keveästi voisin tappaa sinut kuin jättää sen tekemättä — se vain on paha, että surmaaminen on ihan liian hyvä työ sinua kohtaan, Wilson!»
Hän siirtyi kylpyhuoneen ovelle päin.
»Muuten», hän sanoi seisahtuen, »Allen soitti tänne iltapäivällä. Hän on kaupungissa ja pistäytyy täällä päivällisen jälkeen. Hän vaatii rahojaan.»
Hän meni kylpyhuoneeseen ja sulki oven. Crumb sytytti toisen savukkeen ja heittäytyi nojatuoliin istumaan, tuijottaen synkästi kiinalaisessa matossa olevaan koirakuvioon.
Japanilainen »koulupoika» aukaisi oven ja ilmoitti, että päivällinen oli valmis, ja hetkistä myöhemmin liittyi Gaza Crumbin seuraan pienessä ruokasalissa. He polttivat kumpikin tupakkaa koko aterian ajan, tuskin maistaen ruokaa. Tyttö oli vilkas ja iloisen näköinen. Hän näytti unohtaneen arkihuoneessa äsken sattuneen kohtauksen. Hän esitti kysymyksiä uudesta kuvasta.
»Panemme sen alulle maanantaina», kertoi mies, käyden heti melkein kiihkeän innokkaaksi. »Mutta kirjailija-tomppeli tuottaa minulle harmia. Jos hänet potkittaisiin pois näyttämöalueelta ja annettaisiin minulle vähän enemmän rahaa, tekisin siitä suurenmoisimman kuvan, mitä valkealla kankaalla milloinkaan on nähty.»
Sitten hän jälleen vaipui hautomaan ajatuksiaan äänettömänä.