»Te.»
»Jopa nyt jotakin, hyvä ystävä!» huudahti Crumb ikäänkuin anteeksi pyytäen. »Ymmärrättehän, että tällaisissa asioissa on oltava varovainen. Joku aika sitten olisi erinäisistä syistä ollut uskallettua siirtää niin suurta rahaerää teille. Siitä olisi helposti voitu ottaa selvää. Minua pidettiin silmällä —- jopa eräänä päivänä seurasi muuan miekkonen minua pankkiini kassaluukulle saakka. Käsitättekö, miten asiat ovat? Ei kumpikaan meistä voi antautua vaaraan.»
»Se on kylläkin oikein», myönsi Allen, »mutta minä olen antautunut vaaraan koko ajan; enkä ole tehnyt sitä terveyteni vuoksi, vaan ansaitakseni rahaa. Ja nyt vaadin rahani — ja vaadin ne heti!»
»Te saatte ne aivan varmasti», sanoi Crumb.
»Sepä hyvä!» vastasi Allen, ojentaen kämmenensä. »Pistäkää tuohon!»
»Mutta, hyvä ystävä, ette kai luule, että minulla on ne täällä, vai mitä?» kummasteli Crumb. »Ette toivottavasti usko minun pitävän niin suurta rahamäärää kotonani!»
»Missä ne sitten ovat?»
»Pankissa tietenkin.»
»Antakaa minulle maksuosoitus!»
»Olette varmaankin sekaisin. Ajatelkaahan! Jos kumpaakaan meistä epäillään, niin se maksuosoitus olisi oivallisena todistuksena siitä, että olemme samassa puuhassa. Se olisi yhtä paha teille kuin minullekin. Ei kelpaa! Minä nostan rahat, kun pankki maanantaina aukaistaan. Se on paras, mitä voin tehdä. Jos olisitte kirjoittanut ja ilmoittanut minulle tulostanne, olisin voinut varata teille erän.»