Allen silmäili häntä hyvinkin minuutin ajan.
»No niin», hän virkkoi vihdoin. »Suostun odottamaan maanantaihin puoleenpäivään saakka.»
Mielessään Crumb huokaisi syvään helpotuksesta.
»Jos olette pankissa maanantaiaamuna kello puoli yksitoista, niin saatte rahat», hän vakuutti. »Kuinka käy toinen tavara kaupaksi? Ikävä kyllä en voinut ottaa hoitaakseni sen myyntiä, mutta se ottaa liian paljon tilaa.»
»Väkeväkö? Se menee mainiosti», vastasi Allen. »Sain laakson reunalla asuvan ylimysnuorukaisen sitä välittämään — hänen nimensä on Evans. Hän toimittaa pois kuusineljättä laatikkoa viikossa. Pojalla on hyvä pää — hän valmisti itse koko suunnitelman. Myy joka viikko koko erän käteisellä jollekin miekkoselle, jolla on iso kuorma-auto. He peittävät tavaran heinillä, ja ohjaaja kuljettaa sen suoraan kaupunkiin kirkkaassa päivän valossa, purkaa sen vuokraamaansa varastoon, sujauttaa laatikot pahvikoteloihin, jotka on varustettu jonkun saippuatehtaan leimalla, ja toimittaa sitten laatikon kerrallaan useille rohdoskauppiaille. Tämä toinen miekkonen on ennen harjoittanut rohdoskauppaa ja tuntee henkilökohtaisesti kaikki sen alan liikemiehet.»
Puhuessaan Allen oli tarkastellut tytön kasvoja. Gaza oli pannut sen merkille jo ennenkin, mutta oli tottunut siihen, että miehet tuijottivat häneen, eikä välittänyt siitä paljoa. Lopulta mies puhutteli häntä.
»Tiedättekö, neiti de Lure», hän alkoi, »että kasvoissanne on minusta jotakin hyvin tuttua? Huomasin sen käydessäni täällä ensi kerran ja olen miettinyt sitä aina siitä alkaen. Tuntuu siltä kuin olisin tuntenut jossakin muualla teidät tahi jonkun toisen, jota te muistutatte suuresti; mutta nyt en saa sitä irti muististani. En jaksa muistaa, missä ja milloin se oli ja olitteko te se henkilö vai oliko se joku toinen. Joskus se kuitenkin minulle selvenee.»
»En tiedä», vastasi tyttö. »Olen varma siitä, etten ollut nähnyt teitä koskaan ennen kuin tulitte tänne herra Crumbin seurassa ensi kerran.»
»Niinpä niin, en minäkään tiedä», virkkoi Allen, kynsien korvallistaan,
»mutta kovin omituista se on.» Hän nousi seisomaan. »Nyt lähden.
Kohtaan teidät maanantaina pankissa — täsmälleen puoliyksitoista,
Crumb!»
»Niin varmasti, täsmälleen puoliyksitoista», kertasi Crumb, nousten hänkin pystyyn. »Mutta odottakaahan, Allen! Ettekö tekisi minulle palvelusta? Lupasin viedä tänä iltana eräälle henkilölle käärön M:ää, ja jos te suostuisitte antamaan sen hänelle, niin säästyisivät minulta jalkavaivat. Se on aivan tienne varrella mennessänne raitiovaunulle. Tapaatte hänet Hollywoodin rohdoskaupan takaisessa kujassa Cuyhengasta länteen Hollywood-puistokadun eteläpuolella.»