»Miten arvelisit käyvän, jos Norman of Torn päästäisi suuren hirtehislaumansa johtajatta Englannin kimppuun? Oletko sitä ajatellut vai etkö, isä?
»Hengittäisitkö hetkistäkään turvallisesti, jos tietäisit Orja-Edwildin hillittömänä harhailevan Derbyssä? Edwildin, jonka isältä jäsen toisensa jälkeen revittiin irti kidutustelineillä, koska hän ei tunnustanut tappaneensa uudessa metsässä kaurista, joka oli kaatunut toisen miehen nuolesta; Edwildin, jonka äidin pyhä kirkko poltti noitana?
»Entä Tanskalais-Horsan? Kuinka turvallisia luulisit sekä rikkaiden että köyhien olevan maanteillä, jos päästäisin Tanskalais-Horsanin valloilleen heitä ahdistamaan?
»Entä espanjalainen don Pensilo? Etevä päällikkö, mutta tyyten säälimätön mies. Kun hän liittyi meihin ja näki merkkimme kaatuneiden vastustajaimme otsassa, halusi hän olla Herodestakin herodesmaisempi ja merkitsi käsiinsä joutuneet elävät ihmiset, polttaen tulikuumalla raudalla ison P:n heidän kumpaankin poskeensa ja kärventäen oikean silmän täydelleen pois. Olisiko sinusta, isä, mieluista tietää, että don Piedro Castro y Pensilo samoilisi valtoimenaan Englannin metsissä ja kunnailla?
»Entä Punapää-Shandy, Flory-veljekset, Erakko-Peter, Silmäpuoli-Kanty, Gropello, Campanie, Cobarth, Mandecote ja tuhat muuta, joilla kullakin on jotakin erikoista kaunaa jotakin luokkaa tai yksilöä vastaan ja joita kaikkia kannustaa veren-, ryöstön- ja saaliinhimo?
»Ei, isä, en saa vielä lähteä, sillä Englantia, jota minut on opetettu vihaamaan, olen oppinut rakastamaan eikä sydämeni salli minun päästää sen kaunista rintaa raastamaan hornamaisia petoja, jotka eivät tunne muita lakeja, järjestystä ja säädyllisyyttä kuin ne, jotka minä pidän voimassa.»
Norman of Tornin lakattua puhumasta istui pappi vaiti useita minuutteja.
»Sinulla on tosiaankin suuri vastuunalaisuus, poikani», virkkoi hän
vihdoin. »Sinun ei hevin sovi lähteä, jollet vie muassasi laumaasi pois
Englannista, mutta sekin saattaa olla mahdollista; kukapa muu kuin
Jumala tietää?»
»Minä puolestani», tokaisi henkipatto nauraen, »olen valmis luovuttamaan kaikki Hänen käsiinsä, kuten kristittyjen tapa näyttää olevan. Kun halutaan kaihtaa vastuuta tai selittää erehdystä, vieritetään kaikki Luojan niskoille, kas siinä!»
»Pelkään, poikani», lausui pappi, »niiden jumalanpelon siemenien, joita olen koettanut sinuun kylvää, tuottaneen huonosti hedelmiä».