Koko talven oli isä Claude odottanut tietoja Simon de Montfortilta, mutta vasta nyt hän sai sanoman, joka ilmoitti kelpo papille, että hänen kirjeensä ei ollut ehtinyt mahtavan ylimyksen käsiin, vaan seurannut hänen jäljissään, kunnes hän oli sen vasta ihan äskettäin saanut. Sanoma päättyi seuraaviin sanoihin:
»Kaikki mahdolliset, vaikkapa kuinka hämärät vihjaukset, jotka saattavat opastaa meitä saamaan selville prinssi Rikhardin todellisen kohtalon, otamme ilomielin vastaan ja kiinnitämme niihin mitä tarkinta huomiota. Jos sentähden pidät sitä sopivana, tulemme käymään luonasi, kunnon isä, viidentenä päivänä tästä päivästä lukien.»
Espanjalais-Spizo oli nähnyt de Montfortin palvelijan jättävän kirjeen isä Claudelle ja viimemainitun piilottavan sen pöydällään olevaan isoon maljaan, joten kelpo isän poistuttua majastaan Spizo tarvitsi vain hetkisen siirtääkseen kirjeen kätköpaikasta ihokkaansa povelle. Vintiö ei osannut lukea, mutta se henkilö, jolle hän sanoman vei, sai vaivoin selville sen latinankielisen sisällön.
Tornin vanhus ihan vapisi hillitystä raivosta, kun tämän kirjeen merkitys täydelleen hänelle selvisi. Vuosikausiin hän ei ollut enää kuullut mitään Englannin pienen prinssin etsinnästä, ja nyt, kun hänen äänettömyytensä aika alkoi lähestyä loppuaan, kun hänelle yhä tiheämmin tarjoutui tilaisuuksia lopullisesti täydentääkseen kauhean kostonsa, tyrmistytti hänen käsityskykyhän se ajatuskin, että hänen aikeensa raukeaisivat tyhjiin viimeisellä hetkellä.
»Viidentenä päivänä», kertasi hän. »Siis sinä päivänä, jona meidän taaskin on määrä lähteä etelää kohti. No niin; me lähdemme eikä Simon de Montfort keskustele kanssasi, sinä hupsu pappi.»
Samana kevätiltana vuonna 1264 seisautti muuan sanansaattaja ratsunsa
Tornin muurien edustalle, ja vahdin luikattua hän huusi:
»Kuninkaallinen sanoma hänen loistavalta majesteetiltaan Henrikiltä, Jumalan armosta Englannin kuninkaalta, Irlannin herralta, Aquitanian herttualta, Norman of Tornille. Avatkaa kuninkaan nimessä!»
Norman of Torn käski päästää kuninkaan sanansaattajan sisälle, ja ritari opastettiin nopeasti linnan isoon saliin.
Pian astui henkipatto sisälle täydessä rauta-asussa, kypärinsilmikko suljettuna.
Kuninkaan upseeri esiintyi ylpeästi ja röyhkeästi, kuten korkeasyntyisen miehen sopi ollessaan tekemisissä halpasukuisen lurjuksen kanssa.