»Olette ystävällinen, herra ritari, enkä minä unohda ystävällisyyttänne. Mutta taaskin, kuka on se mies, joka tällä tavoin huolehtii Ranskan Filipistä?»
»Norman of Torn on nimeni», vastasi henkipatto.
»Tosiaanko!» huudahti Filip. »Mahtava ja verinen henkipattoko?» Hänen kauniilla kasvoillaan ei ollut pelon eikä inhon ilmettä.
Norman of Torn naurahti.
»Monsieur le prince ehkä arvelee pilaavansa mainettaan», sanoi hän, »jos hän ratsastaa sellaisessa seurassa?»
»Mylady Bertrade ja hänen äitinsä pitivät teitä vähemmän paholaisena kuin pyhimyksenä», lausui prinssi. »He ovat kertoneet, miten pelastitte de Montfortin tyttären, ja aina siitä alkaen olen kovasti toivonut kohtaavani teidät kiittääkseni teitä. Aikomukseni oli sitä varten ratsastaa Torniin heti Leicesteriin saavuttuamme, mutta kreivi muutti kaikki suunnitelmamme voitollaan; ja vasta eilen kreivitär Eleanor, hänen puolisonsa, ja lady Bertrade lähtivät Batteliin, jossa Simon de Montfortin ja kuninkaan pitäisi olla tänään. Myöskin kuningatar on siellä seurueineen, joten odotetaan vanhassa linnassa hilpeitä juhlia osoittamaan, että de Montfortin ja hänen kuninkaansa välillä taaskin vallitsevat hyvät suhteet ja ystävyys. Mutta», lisäsi hän oltuaan hetkisen vaiti, »uskaltaako Tornin henkipatto ratsastaa lähelle kuningasta, joka on luvannut palkkion hänen päästänsä?»
»Palkkio on ollut luvattuna aina siitä alkaen, kun täytin kahdeksantoista vuotta», vastasi Norman of Torn, »mutta pääni on kuitenkin samassa paikassa, jossa se on aina ollut. Voitteko moittia minua, jos suhtaudun kevyesti kuninkaan palkkioon? Se ei ole kyllin painava minua rusentamaan; eikä se ole milloinkaan estänyt minua menemästä, minne olen halunnut, kaikkialla Englannissa. Olen vapaampi kuin kuningas, mylord, sillä kuningas on nyt vankina.»
Yhdessä he lähtivät ratsastamaan Battelia kohti, ja heidän keskustellessaan Norman of Torn alkoi pitää tästä uljaasta ja komeasta herrasmiehestä. Hänen sydäntään ei lainkaan karvastellut tämän miehen ja hänen rakastamansa naisen välinen, pian solmittava avioliitto.
Jos Bertrade de Montfort rakasti tätä kaunista, ranskalaista prinssiä, niin Norman of Torn oli prinssin ystävä, sillä hänen rakkautensa oli suuri ja mustasukkaisuuden yläpuolella. Se ei pitänyt ainoastaan neidon onnea, vaan myöskin neidon rakastaman miehen onnea ja menestystä hänen omaa onneaan korkeampana.
Heidän saapuessaan Batteliin oli hämärä, ja lausuessaan prinssille jäähyväisiä, sillä henkipatot aikoivat leiriytyä ihan kaupungin ulkopuolelle, Norman of Torn sanoi: