Heidän istuessaan ilta-aterialla silmäili muuan ylimyksistä poikaa tarkkaavasti, sillä viimemainittu oli tosiaankin hauskan näköinen; hänellä oli valoisat, kauniit kasvot, kirkkaat, älykkäät, harmaat silmät, neliskulmainen, voimakas leuka, ja kaikkea sitä reunusti tuuhea, ruskea, aaltoileva tukka, joka oli otsalta leikattu tasaiseksi ja valui korville, joiden luota lähtien se taaskin oli sen ajan tavan mukaan leikattu tasaiseksi pitkin pään sivuja ja niskaa.
Hänen yläruumiinsa oli verhottu karkeaan, villaiseen, punaiseksi värjättyyn ihokkaaseen, jonka päällä oli lyhyt, nahkainen nuttu, ja myöskin hänen takkinsa oli nahkainen, pehmeä, hienon ruskea, parkitsemattomasta hirvennahasta valmistettu. Hänen pitkät housunsa, jotka sopivat hänen kaunismuotoisiin jalkoihinsa yhtä tiukasti kuin toinen ihokerros, olivat samaa, punaista villakangasta kuin ihokaskin, ja hänen vahvat, nahkaiset jalkineensa olivat kiinnitetyt kapeilla, ristikkäin käyvillä, säärien puoliväliin saakka käärityillä nahkasuikaleilla.
Hänen uumenillaan oleva nahkavyö kannatti miekkaa ja tikaria, ja pyöreä, samasta aineesta tehty patalakki, johon oli kiinnitetty haukan siipi, teki hänen runollisen, hyvin sopivan asunsa täydelliseksi.
»Poikanneko?» tiedusti ylimys, kääntyen vanhuksen puoleen.
»Niin», kuului murahdus vastaukseksi.
»Hän muistuttaa sinua sangen vähän, vanhus, paitsi kirotussa ranskalaisvoittoisessa ääntämistavassaan.»
»Kautta Kristuksen veren, Beauchamp», jatkoi hän, kääntyen toisen kumppaninsa puoleen, »jos hänet vietäisiin hoviin, niin uskaltaisinpa lyödä vetoa, että armollisen kuningattaremme olisi vaikea erottaa häntä nuoresta prinssi Edwardista. Oletko milloinkaan nähnyt niin omituisen yhdennäköisiä henkilöitä?»
»Kun siitä mainitsitte, mylord, näen sen nyt selvästi. Se on tosiaankin ihmeellistä», vahvisti Beauchamp.
Jos he olisivat tämän keskustelun aikana katsahtaneet vanhukseen, olisivat he nähneet kalvenneet, sisäisen pelon ja raivon vääristämät kasvot.
Pian ritarikolmikon vanhin jäsen puhkesi puhumaan vakavasti ja tyynesti.