»Naisille hän ei ole koskaan tehnyt väkivaltaa; siitäkin puhutaan hänen kunniakseen, kun hän on poissa, ja se, että hän on ollut julma miehille, unohdetaan sen suuremman kunnian tähden, että hän on ollut sääliväinen heikkoja kohtaan.
»Mikä tarkoituksesi lienee, johtuuko se koston himosta vaiko julman ja turmeltuneen mielen luonnollisesta taipumuksesta, sitä en tiedä; mutta jos Tornin henkipaton tähden ketään kirotaan, kohtaa kirous sinua — olin vähällä sanoa, luonnotonta isää; mutta en usko, että pisaraakaan pilautunutta vertasi virtaa pojaksesi nimittämäsi nuorukaisen suonissa.»
Tornin tuikea vanhus oli istunut liikkumattomana koko tämän syytöspuheen ajan; hänen kasvonsa olivat hieman kalvenneet ja pingoittuneet, saaden pahansuovan vihan ja raivon ilmeen, multa hän oli sallinut isä Clauden keskeytymättä jatkaa loppuun asti.
»Olet täydelleen selvittänyt minulle, millainen olet ja millaiset ovat mielipiteesi», virkkoi hän katkerasti, »mutta olen hyvilläni siitä, että tunnen kantasi. Tähän saakka on välillämme vallinnut rauha, vaikka ei rakkaus; nyt tietäkäämme molemmat, että välillämme on sota ja vaino. Elämäntyöni on ollut selvänä edessäni. Muita henkilöitä, kuten sinäkin, on ollut tielläni; nyt kuitenkin olen minä tässä, mutta missä ovat he? Ymmärrätkö minua, pappi?» Ja vanhus kumartui kauas pöydän ylitse, niin että hänen mielettömän sapekkaasti kiiluvat silmänsä hehkuivat vain muutamien sentimetrien päässä papin silmistä.
Isä Claude kohtasi hänen katseensa tyynen rauhallisesti.
»Kyllä ymmärrän», sanoi hän, nousi ja poistui linnasta.
Kohta sen jälkeen, kun hän oli saapunut asunnolleen, kajahti kova koputus oveen, joka heti aukaistiin odottamatta muodollista lupaa. Isä Claude katsahti sinnepäin, näki Norman of Tornin kookkaan hahmon, ja hänen kasvoilleen levisi iloisen tyytyväinen tervehdyshymy.
»Terveeksi, poikani», toivotti pappi.
»Samoin sinulle, isä», vastasi henkipatto. »Mitähän kuuluu Torniin?
Olen ollut poissa useita päiviä. Onko kaikki linnassa hyvin?»
»Linnassa on kaikki hyvin», vakuutti isä Claude, »jos tarkoitat sillä sitä, ettei ketään ole vangittu eikä hirtetty murhista. Oi, poikani, minkä tähden et tahdo luopua tästä rikollisesta elämästäsi? Tapani ei ole milloinkaan ollut torua eikä nuhdella sinua, mutta aina on sydäntäni kirvellyt jokainen Norman of Tornin syyksi laskettu uusi rikos.»