»Oletko siellä, Coll? Onko tyttö vironnut pyörtymyksestään?»
»Kyllä, sir Peter», vastasi vanha nainen. »Olin juuri kehoittamassa häntä nousemaan ja pukeutumaan, ilmoittaen teidän odottavan alakerrassa.»
»Joudu siis, mylady Bertrade!» käski mies. »Sinulle ei tehdä mitään pahaa, jos osoittaudut järkeväksi, kuten uskon sinun tekevän. Vartoan sinua juhlasalissa tai, jos niin haluat, tulen sinne luoksesi.»
Tyttö kalpeni pikemmin inhosta ja halveksumisesta kuin pelosta, mutta hänen vastauksensa sävy oli tyyni ja rauhallinen.
»Tulen kohtaamaan sinua alakertaan, sir Peter, ihan kohta.» Ja hän nousi ja ehätti pukeutumaan samalla kun paroonin loittonevat askeleet häipyivät portaille, jotka veivät hänen vankilakseen valitusta tornihuoneesta.
Vanha nainen koetti saada hänet keskustelemaan kanssansa, mutta tyttö ei halunnut puhella. Hänen kaikki ajatuksensa olivat keskitetyt kaikkien mahdollisten pelastuskeinojen punnitsemiseen.
Puolen tunnin kuluttua hän astui Peter of Colfaxin linnan juhlasaliin. Huone oli tyhjä. Siinä ei ollut tehty paljoakaan muutoksia Ethelwolfin päivien jälkeen. Hänen silmäillessään ympäri salia, etsien vanginvartijaansa, hänen katseensa viipyi kapeissa, lasittomissa ikkunoissa, joiden takana oli vapaus. Saisiko hän enää milloinkaan hengittää Jumalan puhdasta ilmaa näiden tukehduttavien muurien ulkopuolella? Näiden likaisten, inhoittavien muurien! Ne olivat mustat samoin kuin nokiset laipiopalkit ja laudoitus paitsi siellä täällä olevia, hieman vähemmän tahraantuneita läikkiä, joiden kohdalla oli tehty korjauksia. Kun hänen katseensa osui sodassa ja metsästyksessä saatuihin voitonmerkkeihin, kaareutuivat hänen huulensa ylenkatseellisesti, sillä hän tiesi Colfaxin nykyisen isännän saaneen ne perintönä eikä oman mieskohtaisen kuntonsa avulla.
Huonetta valaisi yksi ainoa lamppu, joka ynnä toisessa avarassa takassa palavan pienen halkoroihun lepattava valo tuntuivat pikemminkin korostavan salin himmeitä varjoja.
Bertrade meni lattian poikki ja nojasi tukevaan tammipöytään, jonka ikä ja ahkera käyttö olivat mustuttaneet laipiopalkkien väriseksi ja johon oli jäänyt jälkiä suunnattomista juomasarvista ja raskaista miekoista, kun hurjat ja iloiset räyhääjät olivat innostuneet osoittamaan suosiotaan jollekulle vaeltavalle laulajalle tai vastanneet mahtavien, uskollisuudenvalaa vaativien päällikköjensä vakavampiin kehoituksiin.
Hänen harhaileva katseensa pani merkille kymmenkunta penkkiä ja muutamia karkeatekoisia, raskaita tuoleja, jotka täydensivät tämän epäsiistin huoneen epäsiistin kaluston, ja häntä puistatti. Hänen pieni jalkansa naputti ärtyisesti siivotonta lattiaa, jossa oli sekaisin kaikenlaisia pehkuja sekä koirien hyljeksimiä tai niiltä huomaamatta jääneitä luita ja ruuantähteitä.