Kunnioittaen
Henry Dobbs,
laivuri.
»Kymmenen eteläistä, sataviisikymmentä läntistä», jupisi kapteeni Burlinghame. »Se on juuri tarkastamamme saari. Missä ihmeessä hän on saattanut olla!»
Rouva Smith-Jones oli aukaissut hänelle osoitetun kirjeen ja luki sitä henkeänsä pidätellen.
Rakas äiti.
Tunnen olevani kovin itsekäs jäädessäni tänne ja mahdollisesti aiheuttaessani teille lisää levottomuutta, mutta minun on täytettävä eräitä velvollisuuksia joitakuita täkäläisiä kohtaan, enkä katso voivani poistua täältä, ennenkuin olen ne täyttänyt.
Olen saanut täällä osakseni kaikkea, mitä ihminen suinkin osaa kaivata
— vieläpä enemmänkin, saattanen vakuuttaa.
Ilmanala on ihastuttava. Yskäni on kadonnut, ja nyt olen kaikin puolin
terve mies — vankempi kuin koskaan ennen muistan olleeni.
Nykyisin asustan vuoristossa ja tulin tänään vain käväisemään rannikolla, jossa onneksi tapasin »Sally Corwithin», ja käytän hyväkseni kapteeni Dobbsin ystävällisyyttä, lähettäen tämän kirjeen sinulle.
Älä ole huolissasi, äiti-kulta! Velvollisuustehtäväni ovat pian suoritetut, ja sitten riennän ensimmäisessä laivassa Bostoniin.
Olen kohdannut täällä koko joukon mielenkiintoisia ihmisiä — kiintoisimpia, mitä olen milloinkaan tavannut. He suorastaan väsyttävät minua huomaavaisuudellaan.