Viikkokausia hän kärkkyi kallion läheisyydessä. Nadaran niukat ruokavarat olivat pian lopussa. Hänen oli pakko laskeutua maahan hankkimaan lisää ruokaa ja täyttämään kurpitsansa tahi kuolla nälkään ja janoon. Hän kävi metsässä öisin, vaikka musta Nagoola oli saalistamassa ja väijyi uhmaavana pimeydessä. Vihdoin mies huomasi hänet hänen ollessaan tällaisella yöllisellä retkellään ja oli vähällä saavuttaa hänet, ennenkuin hän ehti turvaiselle kielekkeelleen.
Kolme päivää Thurg piti häntä tiukasti vankina. Taaskin hänen muonavaransa ehtyivät. Kahdesti oli Nagoola vähällä saada hänet kynsiinsä metsässä. Enää hän ei rohjennut uhitella kohtaloa menemällä synkkään metsään yön aikana. Hänellä ei ollut muuta keinoa kuin panna kaikki alttiiksi koettamalla vielä viimeisen kerran pujahtaa Thurgin kynsistä päivällä ja etsiä uusi piilopaikka jossakin saaren kaukaisessa sopessa.
Valppaasti hän tähyili sopivaa tilaisuutta, ja raakalaisen poistuttua vähäksi aikaa hakemaan ravintoa itselleen lipui tyttö vikkelästi kallion juurelle ja kiiti korkeassa ruohikossa laakson vastaiseen reunaan.
Sinä päivänä Thurg oli osunut kauriiden jäljille etsiessään metsästä marjoja, jotka olivat siihen aikaan kypsyneet ja joista hän erikoisesti piti. Jäljet veivät metsän reunaa pitkin laakson vastaiseen laitaan ja sieltä kukkuloiden ylitse niiden takaiseen seutuun. Koko päivän Thurg seurasi nopsajalkaisia eläimiä, kunnes hänen vihdoin onnistumatta saavuttaa niitä oli luovuttava niitä vaanimasta ja palattava kalliolle, ettei hänen arvokkaampi otuksensa pääsisi karkuun.
Kukkuloiden ja kallioiden puolivälissä hän äkkiä joutui vastakkain Nadaran kanssa. He olivat vajaan kahdenkymmenen askeleen päässä toisistansa. Mielihyvästä ulvoen Thurg syöksyi tavoittamaan tyttöä, mutta tämä pyörähti pakoon, ennenkuin mies ehti tarttua häneen käsiksi. Jos Thurgin toiset senpäiväiset ajettavat olivat olleet nopeita, niin oli Nadarakin, sillä pelko lainasi siivet hänen nopsille jaloilleen. Thurg juosta lönkytti hänen jälessään, ja jos matka olisi ollut lyhyempi, olisi hän jäänyt kauas jälkeen. Mutta heidän kohtaamispaikaltaan oli pitkä matka Nadaran kalliolle. Tyttö jaksoi jätättää miestä lyhyellä välillä, mutta kun voitto jäi kestävyyden varaan, oli raakalaisella suunnattomasti edullisempi puoli.
Heidän lähestyessään päämaalia Nadara tajusi kintereillään huohottavan hirmuolennon ripeästi lyhentävän hänen alussa saavuttamaansa etumatkaa. Hän pinnisti kaikki voimansa ja jokaisen lihaksensa välttääksensä häntä uhkaavaa kohtaloa. Hänen saapuessaan kalliolle oli Thurg ihan hänen takanaan. Miltei tyyten uupuneena hän reutoutui ylöspäin, kuten hänestä itsestään tuntui, surkean hitaasti. Vihdoin hänen kätensä ulottui puuhun, jota myöten hän pääsisi luolansa suulle — hetkisen kuluttua hän olisi turvassa. Mutta hänen virinnyt toivonsa sammui, kun hän tunsi vesan luistavan ja alaspäin vilkaistessaan näki Thurgin kiskovan sitä pois paikaltaan.
Hän sulki silmänsä, jotta ei näkisi allaan ammottavaa kuilua, johon hän oli suistumaisillaan. Ja sitten hänen korviaan vihlaisi hirvittävin ääni, mitä hän oli koskaan kuullut, lukuunottamatta sateen tullen taivaalla kiirivää ukkosenjyrinää. Mutta tämä ääni ei kajahtanut ylhäältä, vaan alhaalta laaksosta.
Tikkaat taukosivat luisumasta. Tyttö avasi silmänsä ja katsahti alaspäin. Syvällä hänen allaan virui Thurgin ruumis. Hän erotti, että mies oli ihan kuollut. Vainaja makasi kasvoillaan ja hänen selässään olevista kahdesta pienestä reiästä valui kummastakin vähäinen verivirta.
Nadara kiipesi kielekkeelleen, veti vesan jälkeensä ja katseli sitten ympärilleen saadakseen selville, mistä kummallinen ääni ja Thurgin äkillinen kuolema johtuivat, sillä hän ei voinut olla liittämättä niitä toistensa yhteyteen. Alhaalla laaksossa hän näki joukon outoihin asuihin puettuja miehiä, jotka tulivat kalliolle päin. Hän keräsi heittokivensä lähelleen, käsiensä ulottuville. Nyt miehet olivat kallion juurella hänen kohdallaan ja huusivat hänelle. Hänen silmänsä menivät pystyyn kummastuksesta — muukalaiset puhuivat samaa outoa kieltä, jota Thandar oli koettanut opettaa hänelle. Hän huusi heille vastaan omalla kielellään, mutta he ravistelivat päätään ja viittoilivat häntä laskeutumaan alas. Häntä peloitti. Koko elämänsä ajan hän oli pelännyt miehiä eikä syyttäkään — kaikkia muita paitsi iäkästä kasvatusisäänsä ja Thandaria. Nämä muukalaiset olivat ilmeisesti miehiä. Hän ei voinut odottaa heiltä muuta kuin samanlaista kohtaloa kuin olisi saanut osakseen Thurgilta.
Yksi heistä oli alkanut kavuta kalliolle. Hän oli Stark. Nadara sieppasi kiven ja nakkasi sillä häntä. Hän sai hädintuskin sen väistetyksi ja lakkasi yrittämästä kiivetä tytön luokse. Nyt lähestyi Burlinghame käsi koholla, kämmen Nadaraan päin merkiksi siitä, ettei hän ahdistaisi tyttöä. Nadara muisti hieman Thandarin opettamaa kieltä — kenties miehet ymmärtäisivät sitä.