»Minun on saatava olla yksin». Muuta ei rouva Smith-Jones vastannut. »Vie hänet pois, John. Luovuta hänelle tämän vieressä oleva hytti ja käske Marien pukea hänet kunnolliseen asuun — Marien vaatteiden pitäisi suunnilleen sopia hänelle.» Hänen äänestään soinnahti nyt enemmän väsymystä ja surua kuin kiukkua.
Herra Smith-Jones saattoi Nadaran ulos hytistä ja kutsui hänen luokseen Marien, mutta Nadara särki hänen suunnitelmansa ilmoittamalla haluavansa palata rannalle.
»Hän ei pidä minusta», sanoi hän, nyökäten rouva Smith-Jonesin hyttiin päin, »enkä minä tahdo jäädä tänne».
John Alden Smith-Jones tarvitsi kauan aikaa taivuttaakseen tytön muuttamaan mieltään. Hän huomautti vaimonsa olevan hyvin rasittuneen ja järkkyneen Waldon kuoleman johdosta ja vakuutti hänen pohjaltaan olevan hyväntahtoisen naisen ja pian katuvan käytöstään tyttöä kohtaan. Ja lopulta Nadara suostui jäämään Priscillaan. Mutta kun Marie olisi pukenut hänet sivistysmaailman mukaiseen asuun, pani hän jyrkästi vastaan — halveksien innoittavaa ja epämukavaa vaatteusta.
Vasta kahden päivän kuluttua lähetti rouva Smith-Jones noutamaan häntä luokseen. Kun hän astui rouvan hyttiin, pääsi viimemainitulta heti paheksumisen huudahdus hänen barbaarisen asunsa tähden.
»Annoinhan määräyksen, että Marien oli vaatetettava teidät kunnollisesti. Pukunne on sopimaton», moitti hän. «Tuo karhunnahka loukkaa siveellisiä tunteita.»
Nadara keikautti päätänsä, ja hänen silmänsä leimahtivat.
»En ikinä käytä narrimaisia pukujanne», huusi hän. »Tämän antoi Thandar minulle — omin käsin hän surmasi Nagoolan, mustan pantterin, ja antoi taljan minulle, tulevalle puolisolleen. Luuletko minun vaihtavan sen noin kelvottomiin tamintihin kuin nuo ovat?» Halveksivasti heilauttaen kättänsä hän osoitti rouva Smith-Jonesin kallista aamupukua.
Vanhempi nainen unohti loukatun arvokkuutensa saadessaan tytön sanoista vihjauksen, miten pääsisi hänestä eroon ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa. Nadara oli maininnut Thandar-nimisen miehen ja julkeasti kerskunut, että tämä Thandar oli tappanut pedon, jonka taljaa hän käytti, ja antanut nahan hänelle vaatteukseksi. Hän oli myöntänyt, että hänestä piti tulla tämän miehen »puoliso». Rouva Smith-Jonesia puistatti. Samassa astui herra Smith-Jones hyttiin. Hän hymyili hupaisesti Nadaralle ja sitten naisten asennoista nähdessään joutuneensa taistelunäyttämölle katsoi kysyvästi vaimoonsa.
»Mitä nyt, Louisa?» tiedusti hän hieman terävästi.