»Kyllin paljon, John», huudahti rouva, »todistamaan oikeaksi alkuperäisen väitteeni, että tämän naisen ottaminen mukaamme oli hyvin ajattelematon teko — juuri äsken hän myönsi lupautuneensa jonkun Thandariksi nimittämänsä henkilön 'puolisoksi'. Hän on julkea — minä en salli hänen tulla kotiini, eikä hän saa viipyä Priscillassa kauempaa kuin on välttämätöntä jättääksemme hänet ensimmäiseen sivistyneeseen satamaan.»
Herra Smith-Jones katsahti kysyvästi Nadaraan. Tyttö oli arvannut, että rouva Smith-Jonesin kiihtymys oli johtunut virheellisestä päätelmästä. Hän oli unohtanut, etteivät toiset tienneet Waldon ja Thandarin olevan saman henkilön. Nyt hän tuskin malttoi pidättyä hymyilemästä huvitettuna ja vastustaa kiusausta käyttää hyväksensä rouva Smith-Jonesin tietämättömyyttä ja ärsyttääksensä häntä yhä enemmän.
»Oliko sinulla toinenkin rakastaja Waldon lisäksi?» tiedusti herra
Smith-Jones.
»Rakastin Thandaria», vastasi tyttö. »Thandar oli kansani kuningas. Hän rakasti minua. Hän tappoi Nagoolan minun tähteni ja antoi minulle sen taljan. Hän surmasi myöskin Korthin ja Lättäjalan. He tahtoivat minua omakseen, mutta Thandar surmasi heidät. Ja myöskin Isonyrkin hän kaasi ja Sagin, surmaajan — oi, Thandar oli valtava taistelija. Onko teistä ihme, että rakastin häntä?»
»Hän oli kammottava murhaaja!»; kivahti rouva Smith-Jones. »Ja ajatella, että Waldo-parkani, arka, helläsydäminen Waldo-raukkani oli tuomittu elämään sellaisten raakalaisten parissa! Voi, se on liian hirveätä!»
Nadaran silmät menivät levälleen. Nyt oli hänen vuoronsa tyrmistyä.
»Arka, helläsydäminen Waldo-raukka!» Oliko hän kuullut oikein.
Saattoivatko he kuvailla samaa miestä? Tässä piili varmasti erehdys.
»Tiesikö Waldo, että rakastit Thandaria?» kysyi herra Smith-Jones.
»Thandar oli Waldo», vastasi Nadara. »Thandarin nimen annoin minä hänelle — se merkitsee uljasta. Hän oli hyvin uljas», huusi hän. »Hän ei ollut 'arka', ja' helläsydäminen' hän oli vain naisia ja lapsia kohtaan.»
Rouva Smith-Jones ei ollut ennen niin pahasti kauhistunut koko elämänsä aikana.
»Pois hytistäni!» kiljaisi hän. »Oivallan onton valheesi perinpohjin. Ajattelemattomuudessasi paljastit itsesi ja halvan siveettömyytesi ja nyt koetat turvautua halpaan parjaukseen väittämällä, että armas poika-vainajani oli kamalia, raakoja päälliköltänne. Enää et minua petä. Pois hytistäni!»