Herra Smith-Jones seisoi kuin halvaantuneena. Hän ei voinut uskoa tytön esiintyneen petollisesti — tuntui mahdottomalta, että Nadara olisi voinut pettää häntä niin pahasti — mutta ei hän myöskään voinut epäillä omia korviaan. Oli luonnollisestikin ihan liian järjetöntä koettaakaan uskoa, että Waldo Emerson ja peloittava Thandar olivat olleet sama henkilö. Tyttö oli mennyt liian pitkälle, mutta sittenkään Smith-Jones ei voinut uskoa häntä pahaksi. Tämän täytyi olla selitettävissä.
Tällä välin oli Nadara poistunut huoneesta pieni leuka korkealle nostettuna. Enää hän ei ikinä, niin hän päätti, alistuisi Thandarin äidin herjattavaksi. Hän meni kannelle. Hänen oli käynyt vaikeaksi olla päivällä kannen alla. Hän kaipasi raitista ilmaa ja ylhäällä tarjoutuvaa virkistystä. Päällystö oli ollut hyvin ystävällinen häntä kohtaan. Stark oli paljon hänen seurassaan. Mies oli silmittömästi rakastunut puoli villiin tyttöön. Saavuttuaan rouva Smith-Jonesin hytistä tullessaan kannelle sattui hän ensiksi kohtaamaan Starkin. Hän olisi mieluimmin ollut yksin suruineen ja suuttumuksineen, mutta mies tuli hänen seuraansa. Yhdessä he seisoivat kaiteeseen nojaten ja katselivat synkkien pilvien lähestymistä. Oli tulossa myrsky, jonka haudetta oli ollut ilmassa jo useiden päivien aikana.
Stark ei tiennyt mitään siitä, mitä kannen alla oli tapahtunut, mutta näki tytön olevan pahoillaan ja koetti lohduttaa häntä. Vihdoin hän tarttui Nadaran käteen ja silitti sitä hyväilevästi puhellessaan. Ennenkuin tyttö aavisti, mitä toisella oli mielessä, kuiskutti Stark intohimoisia lemmensanoja hänen korvaansa. Nadara vetäytyi kauemmaksi, ja hänen otsansa rypistyi hämmästyksestä.
»Älä puhu Nadaralle tuollaista!» kielsi hän. »Hän ei rakasta sinua.» Ja sitten hän poistui hyttiinsä.
Stark katseli poistuvan tytön jälkeen. Hänen luontonsa oli kiihdyksissä pohjiansa myöten. Mikä oli tuo raakalaistyttö hyljeksiäkseen häntä? Mikä olisi Nadaran kohtalo ollut ilman hänen hyvin tähdättyä laukaustaan? Eikö häntä ahdistanut mies ollut vain noudattanut hänen villin kansansa tapoja? Hän olisi ottanut tytön omakseen väkisin. Ja sillä tavoin hänet olisi aina otettu, jos hänet olisi jätetty omaan saareensa. Muunlaisia kosimistapoja hän ei tuntenutkaan. Juuri sellaista Nadara odotti. Hän oli ollut hupsu kuiskiessaan tytölle sivistyneitten ventoja sanoja. Niiden tähden oli tyttö alkanut halveksia häntä. Hän olisi ymmärtänyt väkivaltaa ja rakastanut häntä sen vuoksi. No niin, hän näyttäisi Nadaralle osaavansa olla yhtä hurja kuin kuka hänen villi rakastajansa tahansa.
Rajusää puhkesi valloilleen. Tuuli yltyi hirmumyrskyksi. Priscillan oli pakko kääntyä pakenemaan luonnonvoimien raivoa, joten se palasi kahtena viime päivänä taivaltamansa matkan ja ajautui sitten pohjoiseen.
Sillä ajalla Stark ei nähnyt Nadaraa vilahdukseltakaan. Kolmenkymmenenkuuden tunnin kuluttua oli tuuli asettunut, ja aallokko alkoi tyyntyä normaaliseksi. Oli ensimmäinen ilta myrskyn jälkeen. Priscillan kansi oli melkein autiona. Pursi lipui hitaasti lähellä saarta, joita on lukuisasti eteläisen Tyynenmeren siinä osassa.
Nadara tuli kannelle kävelemään ennen maatapanoa. Stark ja kaksi merimiestä olivat vahdissa. Tytön nähtyään lähestyi ensimmäinen perämies häntä ja puhutteli häntä, ikäänkuin ei olisi sattunut mitään, mikä olisi voinut pilata heidän ystävällisiä suhteitaan. Hän haasteli myrskystä ja osoitti läheisen rannikon tummia ääriviivoja, keskustelun aikana ohjaten häntä aluksen peräpuolelle, pois keulempana olevien merimiesten näkyvistä.
Äkkiä hän pyörähti tyttöön päin ja sieppasi hänet syliinsä. Häikäilemättömän väkivaltaisesti hän puristi Nadaraa rintaansa vasten ja peitti hänen kasvonsa suudelmilla. Nadara rimpuili, koettaen kiskoutua irti, mutta Stark oli vahva mies ja painoi hänet hitaasti kannelle. Tyttö löi häntä kasvoihin ja rintaan ja epätoivoisessa hädässään huusi vihdoin apua. Heti mies iski häntä rajusti leukaan. Hento tyttö retkahti herpaantuneena ja tajuttomana kannelle.
Nyt Stark äkkiä oivalsi, kuinka raskaasti hän oli rikkonut. Hän tiesi, että Nadaran tultua tajuihinsa joutuisi hänen katala tekonsa kapteeni Burlinghamen korviin, ja hän pelkäsi tätä tyyntä, palveluksesta eronnutta meriupseeria pahemmin kuin pirua. Hän vilkaisi kaiteen ylitse. Olisi varsin helppo toimittaa tyttö pois tieltä. Hänen tarvitsisi vain pudottaa tajuton ruumis alhaalla aaltoilevaan veteen. Otettuaan tytön syliinsä hän kantoi hänet kaiteelle. Kuutamo valaisi Nadaran kasvoja. Mies katsahti vesille ja näki rannan olevan hyvin lähellä.