Pantaisiin toimeen tarkka tutkimus, ja merimiehet, jotka eivät suinkaan pitäneet hänestä, kuten hän hyvin tiesi, kertoisivat empimättä, että viimeksi oli hänet nähty tytön seurassa. Ilmeisesti hän joka tapauksessa joutuisi pahaan pinteeseen.
Taaskin hän silmäili Nadaran kasvoja. Tyttö oli hyvin kaunis. Stark halusi kiihkeästi häntä omakseen. Verkalleen hänen katseensa lipui valtameren tyynelle pinnalle, sitten jälleen hiljaiselle rannalle ja senjälkeen takaisin tyttöön. Hetkisen hän seisoi kahdella päällä. Sitten hän meni hytin seinustalle, jossa riippui pelastusvyö ja siihen kiinnitetty pitkä nuora.
Hän sitoi pelastusvyön Nadaran ympärille ja laski hänet sitten veteen. Tunnettuaan tytön painon siirtyneen nuoran varasta pelastusvyön kannatettavaksi hän hyppäsi purren kaiteen ylitse aluksen perässä kohisevaan tummaan veteen.
KAHDEKSAS LUKU
Villit
Nadara tuli tajuihinsa vasta sitten, kun Stark oli ehtinyt rannalle ja parhaillaan raahasi häntä hietikolle pois hyrskyjen ulottuvilta. Avattuaan silmänsä ei hän useihin minuutteihin oikein jaksanut muistaa, mitä oli tapahtunut, ennenkuin Stark oli käynyt hänen kimppuunsa. Pelastusvyö oli vielä hänen ympärillään, ja kun Stark kumartui irroittamaan sitä, tiesi hän, kuka mies oli, vaikka ei erottanutkaan hänen kasvojansa.
Mitä oli tapahtunut? Hitaasti tunkeutui hänen aivoihinsa aavistus miehen uskaliaasta teosta — Stark oli hypännyt Priscillasta mereen ja uinut maihin, hinaten hänet muassaan, jäämättä odottamaan häntä kohtaan tekemästänsä häikäilemättömästä väkivallasta koituvia seurauksia.
Sivistysolojen turvissa kasvaneesta tytöstä olisi Nadaran asema tuntunut toivottomalta. Mutta Nadara ei tiennyt mistään muusta turvasta kuin siitä, jonka hänelle soivat hänen oma valpas älynsä ja nopeasti toimivat nuoret lihaksensa. Hänestä olisi ollut äärettömän paljoa masentavampaa, jos hän olisi ollut tämän miehen seurassa purren ahtaalla alueella, sillä siellä oli kaikki outoa ja uutta. Hän oli vieläkin puolittain pelännyt ja epäillyt kaikkia Priscillassa olleita henkilöitä paitsi Thandarin isää ja kapteeni Burlinghamea. Mutta olisivatko he suojelleet häntä Starkilta? Sitä hän ei tiennyt. Hänen kansansa keskuudessa ainoastaan isä, veli tai puoliso suojeli naista sellaista miestä vastaan, joka tavoitteli häntä vasten hänen tahtoaan, ja sellaisia sukulaisia hänellä ei ollut pienellä aluksella.
Mutta täällä oli toisin. Vaistomaisesti hän tunsi asumattomalla rannalla, olipa se kuinka outo ja tuntematon tahansa, olevansa kaikin puolin etukynnessä Priscillan ensimmäiseen perämieheen verrattuna. Tämä mies oli viettänyt elämänsä sivistyskeskuksien läheisyydessä, eikä hänellä ollut aavistustakaan eränkävijäntaidosta, joka Nadaraan oli syöpynyt toiseksi luonnoksi; hän saattoi sortua kuolemaan hedelmällisessä ja riistaisessa maassa, koska ei osannut etsiä ravintoa eikä tiennyt, mikä oli syötävää, mikä ei. Sen verran hän oli oppinut Waldo Emersonin seurassa saamistaan aikaisemmista kokemuksista. Kun heidän polkunsa olivat ensi kerran osuneet yhteen, oli Waldo pystynyt tulemaan toimeen alkuperäisessä elämässä yhtä huonosti kuin vastasyntynyt lapsi — Nadaran oli ollut opetettava hänelle kaikki.
Takaansa Nadara kuuli puiden hiljaista kohinaa — elämää kuhisevan viidakkoyön kymmeniätuhansia ääniä — ja häntä hymyilytti. Heidän ympärillään oli sysipimeätä. Stark oli irroittanut pelastusvyön ja pannut sen tytön pään alle. Hän luuli Nadaraa vielä tajuttomaksi — kenties kuolleeksi. Nyt hän kiersi vettä vaatteistaan, seisoen selin tyttöön päin.