Päästyänsä selville siitä, että se oli lujassa, Thandar kiipesi sitä myöten ylös meluttomasti ja nopeasti kuin kissa. Varovasti hän nousi katolle, koska ei tiennyt, miten se oli rakennettu. Se olisi saattanut olla heikko olkikatos, joka olisi hänen allaan pettänyt, joten hän olisi suistunut temppelin sisälle.
Hämmästyksekseen ja pettymyksekseen hän huomasi sen olevan puuta ja niin vankan kuin suinkin saattoi kuvitella. Hän oli suunnitellut tunkeutua temppeliin ylhäältä käsin, mutta nyt se aie näytti menevän myttyyn, sillä hän ei voinut toivoa saavansa parangillansa meluttomasti tehdyksi reikää puiseen kattoon ennen päivänkoittoa, johon oli enää muutamia tunteja. Hän kumartui tarkastamaan kattoa yksityiskohtaisesti silmin ja sormin. Kuutamo oli kirkas. Sen valossa hän näki ihan selvästi. Hän työnsi syrjään ohuen palmunlehtisen päällystyksen. Sen alla oli käsinveistettyjä billianpuisia palkkeja. Jokaisessa oli pieni, neliskulmainen reikä, jonka lävitse pujotetulla rottingilla palkki oli kiinnitetty katon kehykseen.
Thandar poisti päällystyksen pieneltä, noin neliömetrin neljänneksen laajuiselta alalta, pisti sitten terävän paranginsa kärjen rottinkisen kiinnikkeen alle ja oli hetkisen kuluttua nostanut syrjään yhden palkin. Ensimmäistä seurasi toinen, sitten toinen ja niin edelleen, kunnes katossa oli niin iso aukko, että hän helposti saattoi soluttaa itsensä sen lävitse.
Thandar kumartui sen reunalta tähystämään alhaalla vallitsevaan pimeyteen. Hän ei erottanut mitään, sillä hänen oma ruumiinsa oli kuun ja katossa olevan reiän välillä, estäen kuun säteitä tunkeutumasta temppeliin.
Mies laski varovasti jalkansa aukkoon. Hapuiltuaan jalallaan hän tapasi vuoliaisen. Hetkisen kuluttua oli koko hänen ruumiinsa kadonnut temppelin sisälle. Pitäen toisella kädellään aukon reunasta Thandar kyykötti vuoliaisella temppelin lattian yläpuolella.
Kun hänen ruumiinsa ei enää varjostanut aukkoa, tulvi kuun valoa kirkkaana kimppuna lattian vastaiselle laidalle. Huoneen muita osia valaisi heikosti heijastuva valo.
Temppelissä näytti olevan yksi ainoa avara sali. Sen keskellä oli koroke, samoin sivustoilla. Vuoliaisista riippui koppia, joissa oli ihmisenkalloja —- yksi niistä oli suoraan Thandarin alla. Hän erotti sen kaamean sisällön selvästi.
Hänen katseensa lipui pitkin valokimppua siihen kohtaan, missä se osui lattiaan huoneen vastaisella laidalla. Se muistutti Waldo Emersonista teatterin parvekkeelta näyttämölle suunnatun valojuovan luomaa läikkää.
Keskellä valaistua kohtaa lepäsi nukkuva nainen korokkeella. Thandarin sydän lakkasi sykkimästä. Naisen vartalon ympärille oli kiedottu välkkyvä Nagoolan talja. Toisen paljaan, ruskean käsivarren päällä aaltoili tuuhea, tumma tukka, silkinhieno, ja vasemman käden nimettömässä sormessa säihkyi iso timantti. Naisen kasvot olivat käännetyt seinään päin, mutta Thandar tunsi, ettei hän voinut erehtyä — nukkuja oli Nadara.
Vuoliaiselta, jolla hän kyykötti, oli lattiaan korkeintaan neljä tai neljä ja puoli metriä. Thandar laskeutui riippumaan käsiensä varaan ja pudottautui paljaine jalkoineen kevyesti kuin kissa lattialle.