Melkein äänetön putoaminen riitti kuitenkin herättämään nukkujan. Vikkelästi kuin pantteri hän pyörähti ympäri ja oli pystyssä, katsoen mieheen melkein heti hänen ehdittyänsä maahan. Nyt kuutamo osui suoraan hänen kasvoihinsa. Thandar syöksyi eteenpäin sulkeakseen hänet syliinsä.
»Nadara!» kuiskasi hän. »Jumalan kiitos!»
Tyttö peräytyi. Hän tunsi äänen ja vartalon, mutta — hänen Thandarinsa oli kuollut! Miten olisi hän saattanut palata kuolleista? Nadaraa peloitti.
Mies huomasi hänen liikkeistään kuvastuvan ilmeisen pelon ja pysähtyi.
»Mikä sinua vaivaa, Nadara?» tiedusti hän. »Etkö tunne minua? Etkö tunne Thandaria?»
»Thandar on kuollut», sopersi tyttö.
Mies purskahti nauramaan. Muutamin sanoin hän kertoi, että maanjäristys oli huumannut hänet, mutta ei surmannut häntä. Sitten hän meni Nadaran luokse ja otti hänet syliinsä.
»Tuntuuko siltä, että olen kuollut mies?» kysyi hän.
Nadara kiersi kätensä hänen kaulaansa ja veti hänen kasvonsa likelle omiansa. Tyttö nyyhkytti. Thandarin selkä oli temppelin oveen päin. Nadara seisoi kasvot sinnepäin. Kun hän uudelleen katsoi miestä silmiin, kävivät hänen kasvonsa kalmankalpeiksi, ja hän vetäisi rajusti Thandarin pois kirkkaasta kuunvalosta.
»Vahti!» supatti hän. »Näin juuri äsken jotakin liikkuvan oven ulkopuolella.»