Thandar siirtyi kattoa kannattavan, puisen pyhään taakse tähyilemään ovelle. Niin, parhaillansa tuli sieltä mies temppeliin. Hänen silmänsä menivät levälleen hämmästyksestä, kun hän vilkaisi katossa olevaan aukkoon. Sitten hän katsahti siihen korokkeeseen päin, jolla Nadara oli nukkunut. Nähtyään, että se oli tyhjä, hän juoksi takaisin ovelle ja huusi kumppaniansa.
Hänen tehdessään niin Thandar tarttui Nadaran käteen ja veti häntä temppelin vastaisen pään kautta, synkimpiä varjoja myöten ovelle päin. Heidän ennätettyään huoneen päähän tulivat molemmat soturit juoksujalkaa sisälle, huudahdellen kiihtyneesti. Toinen heistä oli edennyt lattian puoliväliin, ja Thandar ja Nadara olivat jo melkein ovella, kun toinen raakalainen havaitsi heidät. Huudahtaen varoituksen kumppanilleen hän kääntyi heidän kimppuunsa parangi kädessä.
Miehen karatessa eteenpäin tempasi Thandar merirosvoilta saamansa pistoolin ja laukaisi sen suoraan hyökkääjän rintaan. Ulvahtaen mies horjahti taaksepäin ja vaipui lattialle. Sitten riensi hänen kumppaninsa hyökkäämään.
Thandarilla ei ollut aikaa uuteen panostamiseen. Hän ojensi aseen
Nadaralle.
»Oikealla kupeellani olevassa pussissa on panoksia», neuvoi hän. »Ota sieltä niitä muutamia! Kun ehdin, panostan pistoolin.»
Hänen puhuessaan he olivat siirtyneet ovelle päin. Ulkoa he jo erottivat kiihtyneitä, kyseleviä ääniä. Laukaus oli hälyttänyt kylän.
Nyt oli parangia heiluttava mies hänen kimpussaan. Thandar käytteli kömpelösti outoa asetta, jolla hän koetti torjua harjaantuneen villin hyökkäystä. Epätasainen ottelu olisi saattanut päättyä vain yhdellä tavoin, jollei Nadara aina sukkelaälyisenä ja neuvokkaana olisi siepannut temppelin seinältä pitkää keihästä.
Hänen kiskoessaan sitä paikaltaan putosi sen mukana lattialle pääkallo, joka rämisten vieri kamppailijani väliin. Pääkallonmetsästäjän huulilta pääsi harmin ja raivon ulvahdus. Tämä oli herjausta. Kaikkein pyhintä oli häväisty. Entistä hurjemmin hän karkasi käsikähmään Thandarin kanssa, mutta samassa survaisi Nadara teräväkärkisen keihään hänen kupeeseensa, hänen torjuma-asentoon kohotettu kätensä hervahti alas, ja Thandarin parangi kolahti hänen kalloonsa.
»Joutuin!» hätäili Nadara. «Pakene samaa tietä, jota tulit! Jos jäät tänne, on asemasi toivoton. Kerron villeille, että vahdit tappelivat keskenään minun tähteni, että toinen tappoi toisen ja että minä ammuin toisen pelastaakseni itseni. He uskovat minua — kerron heille, että pistooli on koko ajan ollut kätkettynä vaippani alle. Hyvästi, oma Thandarini! Me emme voi molemmat pelastua. Jos jäät tänne, kuolemme, molemmat — sinä ainakin.»
Thandar pudisti kiivaasti päätään.