»Me lähdemme molemmat tai kuolemme molemmat», vastasi hän.
Nadara pudisti hänen kättänsä.
»Olen iloissani.» Muuta hän ei sanonut.
Pitkistä majoista tulvi raakalaisia. Temppelin edustalla oleva tie täyttyi heistä. Pakenemisen yrittäminen siihen suuntaan olisi ollut samaa kuin itsemurha.
»Eikö täältä ole mitään muuta uloskäytävää?» tiedusti Thandar.
»Temppelin takaseinässä on pieni ikkuna», vastasi Nadara, »pienessä huoneessa, jossa kuolemaantuomittuja joskus säilytetään vankina, mutta se avautuu toiselle tielle, jossa nyt otaksuttavasti vilisee alkuasukkaita».
»Entä lattia?» huudahti Thandar. »Koetetaan lattian kautta.»
Hän juoksi temppelin pääovelle ja sulki sen. Sitten hän raahasi sen eteen molemmat ruumiit ja pitkän penkin. Koko temppelissä ei ollut ainoatakaan muuta irtainta esinettä, jonka paino olisi ollut vähääkään tuntuva.
Sen tehtyänsä hän tarttui Nadaran käteen, ja yhdessä he juoksivat pieneen huoneeseen. Senkin eteen he kasasivat sulun, ja Thandar alkoi tarkastaa lattiata. Hän vipusi parangillaan irti palkin — se oli mutkattomasti sijoitettu kannattimina olevien ohuiden pölkkyjen varaan. Irroitettuaan toisen yhtä helposti hän laski Nadaran maahan temppelin permannon alle.
Takertuneena paaluihin Thandar asetti palkit takaisin paikoilleen päänsä yläpuolelle, ennenkuin hänkin pudottautui maahan Nadaran luokse. Temppelin molemmilla puolilla olivat tiet täynnä raakalaisia. Pakenijat kuulivat heidän kerääntyvän sisäänkäytävän edustalle; sisällä oli nyt ihan hiljaista ja rauhallista. Kiljumalla he karkaisivat rohkeuttaan, kunnes uskaltaisivat tunkeutua temppeliä tarkastamaan. He huutelivat vahteja, mutta vastausta ei tullut.