Tyttö nousi puolittain pystyyn, huudahtaen riemusta.
»Maata!» huusi hän.
Ja maata se oli. Vinhasti puhaltava tuuli kiidätti heitä laajalta näyttävän saaren pohjoispäähän. Hyökylaineet jyskyttivät kalliorantaa. Sille laskeminen tuottaisi viipymättä kuoleman heille molemmille. Mutta ajautuisivatko he sinne? Heidän lähestyessään saaren kärkeä, selvisi Thandarille, että he ajautuisivat sen ohitse. Kykenisikö hän hidastamaan pikku aluksen vauhtia ja kääntämään sen takaisin maan suojaan? Oli perin todennäköistä, että vene kaatuisi heti hänen leikattuaan poikki purjeen kannatushihnat ja koettaessaan meloa syrjätuuleen, kuten hänen täytyisi tehdä päästäkseen saaren kärjen ympäri.
Mutta muuta keinoa ei näyttänyt olevan. Hän ojensi paranginsa Nadaralle, käskien hänen olla valmiina katkaisemaan purjetta pitelevät raakanahkaiset hihnat heti hänen käskettyänsä. Puristaen melaa tiukasti hän oli polvillansa veneen perässä, tarkkaillen veneen etenemistä kallioisen kärjen ohitse.
Saaren tässä päässä pisti pitkä kieleke kauas mereen. Vene kiiti tämän kielekkeen uloimman kärjen ohitse. Heidän sivuutettuansa sen Thandar oivalsi, kuinka harkitsemattoman uskallettua olisi kääntää vene laita-aallokkoon niinkään lyhyeksi ajaksi, jonka he tarvitsivat päästäkseen kärjen suojaan. Melkein käden ulottuvilla oli siellä saaren siimeksessä rauhaisen tyyni vedenpinta.
Mutta kun hän silmäili heidän edessään leviävää ääretöntä ulappaa, käsitti hän, ettei toinen vaara ollut suurempi kuin toinenkaan, ja sitten välähti hänen mieleensä vielä yksi vaihtoehto. Hän laskisi vähän matkaa kärjen sivuitse, kääntyisi sitten melkein suoraan takaisin ja koettaisi meloa veneen tyyneen veteen ihan vastatuuleen, välttäen siten sivuaallokon vaarat.
Hänen suunnitelmassaan oli ainoastaan yksi heikko kohta — jaksaisiko hän meloa venettä vastatuuleen. Sitä kannatti ainakin, yrittää. Hän käski Nadaran katkaista purjeen pidinhihnat ja alkoi itse samassa meloa purren ollessa aallon harjalla. Pantterintaljan tipahtaessa karkeatekoisen maston juurelle pyörähti aluksen keula ympäri Thandarin voimakkaista melanvetäisyistä.
He molemmat olivat niin kiintyneitä puuhiinsa kamppaillessaan henkensä edestä luonnonvoimia vastaan, etteivät he kumpikaan huomanneet pitkää, matalassa uivaa venettä, joka sujahti esiin heidän takanaan olevan pienen lahden suusta, kun he tulivat näkyviin saaren suojapuolelle.
Hetkisen oli vene laitatuulessa. Thandar ponnisteli vimmaisesti kääntääksensä sitä. He painuivat korkean laineen pohjaan. Heidän yläpuolelleen kohosi aallon jyrkkä harja valmiina kaatamaan heidän päällensä tonneittain vettä. Vene nousi yhäti laitatuulessa miltei aallon harjalle — sitten vesivuori särkyi heidän niskaansa.
Pinnalle päästyään Thandar ajatteli ensiksi Nadaraa. Hän katseli ympärilleen ravistaessansa vettä silmiltään. Melkein hänen vieressänsä nousi Nadaran pää merestä. Kun heidän katseensa osuivat vastakkain, levisi tytön huulille hymy.