Uhrit katselivat toisiansa kauhistuneina. He olivat joka puolelta rosvojen ympäröimät, ja toinen toisensa jälkeen heidät sidottiin lujasti, jotta karkaaminen olisi ihan mahdoton. Oli suunniteltu viedä heidät saaren sisäosiin, viidakon tiheimpään osaan, ja katkaista siellä heidän kaulansa ja jättää heidän ruumiinsa korppikotkille. Rosvoista näytti olevan hyvin hupaista selostaa suunnitelmaansa vangeille.
Vihdoin olivat kaikki sidotut ja kuolonmarssi alkoi. Toivottomien vankien ja raakojen, ilkkuvien hirtehisten muodostaman pitkän jonon jälkipään kadottua viidakkoon saapui lahdelle karkeasti veistetty alus. Ehdittyään Priscillan näkyviin alkoivat siinä olevat miehet empiä ja valmistautuivat pakenemaan, mutta kun aluksella ei näkynyt elonmerkkiä, lähestyivät he sitä, ja kun kansi oli tyhjä, nousivat he purteen. Hyteissä tulokkaat tapasivat kaksi nukkuvaa malaijia. Nauraa hohottaen ja laskien karkeata pilaa he herättivät nukkujat.
Vahdit ponnahtivat pystyyn ja hapuilivat pistoolejansa, mutta nähtyään yllättäjänsä alkoivat he virnistellä leveästi ja pakista monisanaisesti. Kaikki huomautuksensa he lausuivat rotevalle, lurjuksen näköiselle miehelle, jota he nimittivät päälliköksi. Juuri häntä rosvot olivat odotelleet, ja hänen pitkän poissaolonsa seurauksena oli ollut päätös teloittaa Priscillan vangit.
Kuultuansa mitä viidakossa oli tekeillä, alkoi päällikkö kiroilla ja karjua vimmastuneena. Hän näki monen tuhannen kultakolikon haihtuvan ilmaan silmiensä edessä. Kiljuen seuralaisilleen ja käskien heidän seurata itseään hän hyppäsi alukseen, jolla he olivat tulleet Priscillaan, ja hetkisen kuluttua sitä soudettiin ripeätä vauhtia rataan. Malttamatta vetää venettä maalle päällikkö syöksyi viidakkoon miehet kintereillään.
Kaukana hänen edellään tarpoivat väsyneet ja pelon masentamat vangit, joita hoputettiin kepeillä ja terävien parangien lappeilla. Vihdoin merirosvot pysähtyivät sankan kasvullisuusrykelmän keskelle.
»Tässä», ehdotti muuan, mutta erään toisen mielestä heidän oli edettävä vähän kauemmaksi. Muutamia minuutteja miehet väittelivät, mutta sitten edellinen vetäisi paranginsa ja meni Thandaria kohti.
»Tässä!» intti hän ja heilautti säiläänsä päänsä ympärillä.
Samassa alkoi pensaikosta äkkiä kuulua räiskettä ja äänekkäitä kiukkuisia karjaisuja, ja mies loi katseensa siihen suuntaan, josta häiriö tuli. Myöskin vangit katsoivat sinnepäin. Sieltä ilmestynyt näky ei ollut erikoisen rauhoittava — vain vielä yksi hyvin hurjannäköinen ja tavattoman äkäinen merirosvo, jota seurasi puolikymmentä muuta konnaa.
Tulija syöksyi ryhmän keskelle, kolhien miehiä oikealle ja vasemmalle. Ilkeän näköiset vintiöt, jotka vain muutamia minuutteja sitten olivat rehennelleet pelästyneille vangeille ja säikytelleet heitä, olivat nyt herpauttavan kauhun ruumiillistumia.
Päällikkö seisahtui paljastettua parangia pitelevän miehen eteen. Hänen kasvonsa olivat lyijynharmaat ja nytkähtelivät suonenvedontapaisesti raivosta ja kiihtymyksestä. Hän yritti puhua ja kääntyi sitten katsomaan Thandaria, joka seisoi valmiina teloitettavaksi. Kun päällikön katse osui tähän vankiin, menivät hänen silmänsä levälleen, ja sitten hän kääntyi teloittajaksi aikoneen miehen puoleen, iskien hänet rajulla iskulla maahan.