Thandar ravisti päätänsä.
»En tiedä», vastasi hän.
KOLMASTOISTA LUKU
Kotimatkalla
Honolulussa Waldo Emerson Smith-Jones ja Nadara vihittiin. Ennen juhlatoimitusta oli pohdittu, minkä nimisenä Nadara olisi merkittävä avioliittosopimukseen.
»Nadara» yksin tuntui liian lyhyeltä ja sisällyksettömältä muotoja rakastavasta rouva Smith-Jonesista. Mutta Waldo Emerson ja tyttö väittivät, että se oli hänen nimensä ja täysin riittävä. Kun siis ei muuta nimeä ollut, olivat kaikki lopulta yhtä mieltä siitä, että »Nadaraa» ei lainmukaisesti voitu parantaa.
Ennen vihkimistä, joka tapahtui Priscillassa, antoivat herra ja rouva Smith-Jones, kapteeni Cecil Burlinghame sekä useat Honolulussa asuvien virkamiesten ja ystävien joukosta kutsutut vieraat lahjoja morsiamelle.
Kapteeni Burlinghame lausui antaessaan lahjansa muutamia sanoja selitykseksi.
»Sinulle, Nadara», puhui hän, »on näillä helyillä syvempi merkitys ja suurempi arvo kuin kellekään muulle, sillä ne ovat peräisin omalta syrjäiseltä saareltasi, jossa ne olivat viruneet kaksikymmentä vuotta, kunnes minä ne sattumalta löysin läheltä rantaa. Sitä nais-poloista, jonka omia ne aikoinaan olivat, et ole koskaan nähnyt — on varsin mahdollista, ettei hän käynytkään villillä rannikollasi — ja aina pysyy salaperäisenä arvoituksena, miten jalokivet olivat sinne joutuneet. Mutta kaksi piirrettä on sinussa samanlaiset kuin hänessä, sillä hänkin oli nainen ja hänkin oli hyvin kaunis.»
Hän ojensi kämmenellään Nadaralle pientä, suolenkappaleilla pienten nakertajain nahoista ommeltua, kulunutta pussia. Sen nähdessään sekä tyttö että Waldo Emerson huudahtivat hämmästyksestä.