— Eivätkä he tapa yksinomaan miehiä. Usein he suutuspäissään tappavat naisia ja pieniä lapsia vain huvikseen. Mutta kun sinä joudut keskuuteemme, tulee siitä loppu, sillä sinä surmaat heidät molemmat, jolleivät he pysy kunnollisina.»
Waldo oli liian kauhistunut tästä lähiaikaisten vastustajainsa kuvauksesta vastatakseen mitään — hänen kielensä juuttui suulakeen, ja kaikki hänen puhe-elimensä tuntuivat halvautuneen.
Mutta tyttö ei sitä huomannut. Hän haasteli edelleen hilpeästi, kiskoen
Waldon hermoston irti ruumiista ja repien sen riekaleiksi.
»Lättäjalka ja Korth», jatkoi hän, »ovat näet mahtavampia kuin heimoni muut miehet. He saavat tehdä mitä tahtovat. He ovat hirvittävän näköisiä, ja usein olen arvellut muiden sydämien lakkaavan sykkimästä, kun he näkevät jommankumman näistä hirmuista tulevan heidän kimppuunsa.
— Ja he ovat niin vahvoja. Olen nähnyt Korthin musertavan täysikasvuisen miehen kallon yhdellä ainoalla kämmenensä sivalluksella, ja Lättäjalka huvittelee katkomalla miesten käsivarsia ja jalkoja paljain käsin.»
Tällä välin he olivat saapuneet laaksoon ja etenivät nyt äänettöminä pientä jokea reunustavia puita kohti.
Nadara opasti hänet kahlaamolle, jonka poikki he nopeasti kahlasivat. Heidän astellessaan laaksossa oli Waldo koko ajan koettanut keksiä jotakin pelastuskeinoa.
Hän ei uskaltanut mennä tuohon kamalaan kylään kohtaamaan tytön kuvaamia hirveitä miehiä, ja melkein yhtä vastenmielistä hänen oli tytölle tunnustaa pelkäävänsä.
Hän olisi ilomielin kuollut välttääkseen molemmat vaihtoehdot, mutta hän halusi mieluimmin itse valita kuolintapansa.
Sitä ajatusta, että hän menisi kylään ja saisi kauhean lopun siellä odottavien raakalaisten käsissä, hän ei jaksanut kestää, ja yhtä mahdottomalta tuntui hänestä paljastaa tytölle, ettei hän ollut valtava taistelija eikä sankari.