Herääminen
»Tule!» kehoitti tyttö. »Mennään joutuin! Kaipaan maltittomasti takaisin kotiin! Kuinka hauskalta tuolla näyttääkään!»
Waldo katsahti häneen kauhuissaan. Tuntui uskomattomalta, että tämä kaunis, nuori olento oli samaa ainesta kuin hänen silmiensä edessä olevat otukset. Hänestä oli kuohuttavaa ajatella, että tyttö saattoi polveutua noista puolieläimistä tai että hänet oli synnyttänyt joku yhtä hurjan ja innoittavan näköinen nainen kuin ne olivat, joita hän katseli. Se ihan ellotti häntä.
»Mene sinä omaistesi luokse, Nadara!» käski hän, sillä hänen mieleensä oli välähtänyt suunnitelma.
Hän oli keksinyt, miten pääsisi kohtaamasta Lättäjalkaa ja Korthia, ja inho, jota hän oli äkkiä alkanut tuntea tyttöä kohtaan, teki suunnitelman toteuttamisen hänelle helpommaksi.
»Etkö sinä tulekaan mukaani?» huudahti tyttö.
»En heti», vastasi Waldo täysin vilpittömästi. »Haluan sinun menevän edellä. Jos menisimme yhdessä, saattaisivat he kolhia sinua karatessansa ahdistamaan minua.»
Tyttö ei lainkaan sitä pelännyt, mutta hänestä mies tuntui hyvin huomaavaiselta pitäessään niin hellää huolta hänestä. Ja Waldon mieliksi hän suostui ehdotukseen.
»Kuten tahdot, Thandar», sanoi hän hymyillen.
Thandar oli hänen oma valitsemansa nimi. Hänen tiedustettuaan Waldon nimeä oli mies ilmoittanut, että tyttö sai nimittää häntä herra Waldo Emerson Smith-Jonesiksi. »Minä nimitän sinua Thandariksi», oli hän vastannut. »Se nimi on lyhyempi, helpompi muistaa ja kuvaavampi. Se merkitsee rohkeata.» Ja niin oli Waldosta tullut Thandar.