He olivat tuskin ennättäneet kadota pensaikkoon, kun Waldo tuli jälleen tajuihinsa; niin heikko oli ollut hänen päähänsä osuneen iskun teho.
Kummastuksekseen hän näki luolamiehen viruvan vieressänsä ihan liikkumattomana, mutta seuraavalla hetkellä hän jo tajusi sen syyn; hänen vastustajansa otsa lepäsi pienellä, ulkonevalla kivensärmällä — kaatuessaan oli villi kolhaissut siihen päänsä ja pyörtynyt.
Karvainen otus aukaisi silmänsä melkein heti, mutta ennenkuin hänen sekava järkensä ehti selvitä, kouristuivat jäntevät sormet hänen kurkkuunsa, ja hän vaipui jälleen tiedottomuuden tilaan — josta hän ei enää koskaan herännyt.
Kompuroituaan pystyyn Waldo huomasi tytön kadonneen, ja hänen mieleensä muistui Nadaran kasvoilla väikkynyt vihan ilme silloin, kun tyttö oli iskenyt häntä kivellä.
Hänen oli mahdoton uskoa, että Nadara oli sillä tavoin kääntynyt häntä vastaan ja lisäksi juuri sellaisella hetkellä, jolloin hän oli pannut henkensä alttiiksi auttaakseen tyttöä. Mutta niin oli asia, siitä ei voinut olla epäilystäkään, sillä hän oli nähnyt Nadaran viskaavan kiven — omin silmin hän oli nähnyt sen ja lisäksi vihan ja inhon ilmeen tytön kasvoilla heidän katsoessaan suoraan silmäkkäin. Mutta sensijaan hän ei ollut nähnyt tytön kauhuista ilmettä, kun kivi sattui häneen eikä Korthiin, nujertaen hänet maahan.
Hitaasti Waldo poistui taistelupaikalta luomatta enää katsettakaan voitettuun viholliseensa ja nilkutti tuskallisesti pensaikkoon. Hänen sydämensä oli hyvin raskas, ja hän itse oli heikkona uupumuksesta ja verenvuodosta, mutta hän hoippuroi eteenpäin, aikoen takaisin vuoristoluolalleen, kunnes hän ei enää kyennyt kävelemään, vaan kaatui pienelle, ruohoiselle kunnaalle ja vaipui uneen.
Toinnuttuaan tekonsa aiheuttamasta tyrmistyksestä kyllin paljon kuunnellakseen järkensä ääntä Nadara oivalsi, että Thandar oli sittenkin saattanut jäädä henkiin, ja vanhuksen jatkuvista ja äänekkäistä vastalauseista huolimatta hän itsepintaisesti tahtoi palata sinne, minne he olivat jättäneet keltatukkaisen jättiläisen Korthin kynsiin.
Hyvin varovasti tyttö eteni puiden välissä kasvavien pensaiden ja köynnöskasvien lomitse, kunnes hän meluttomasti saapui sen aukeaman reunaan, jossa miehet olivat kamppailleet.
Levottomana tirkistäessään viimeisen lehväverhon välitse hän näki yhden ainoan ruumiin viruvan nurmikolla ja tunsi sen kohta Korthiksi. Vasta useita minuutteja tähyiltyään hän alkoi uskoa, ettei se mies, joka oli ollut koko hänen lapsuusaikansa kauhuna, kyennyt enää milloinkaan häiritsemään häntä.
Hän silmäili ympärilleen, etsien Thandaria, mutta hänestä ei näkynyt merkkiäkään. Nadara jaksoi tuskin uskoa omia silmiään.