Oli uskomatonta, että keltatukkainen mies oli mennyt tajuttomaksi hänen vahingossa osuneesta iskustaan ja sittenkin voittanut väkevän Korthin. Mutta miten muutoin oli Korth voinut saada surmansa ja Thandar kadota?
Hän meni ihan vainajan vierelle ja käänsi ruumista jalallaan, kunnes kaula tuli näkyviin. Silloin hän näki työn suorittaneiden sormien jäljet, ja ylpeydestä värähtäen hän kääntyi takaisin metsään ja huusi ääneen Thandarin nimeä.
Mutta Thandar ei sitä kuullut. Hän virui kolmen neljänneskilometrin päässä verenvuodosta heikkona ja tajuttomana.
Aamu tapasi Nadaran nukkumassa tukevassa puussa sen polun varrella, jota myöten Waldo oli seurannut Korthia. Hän oli löytänyt molempien miesten jäljet koettaessaan ottaa selville, mihin suuntaan Waldo oli ottelun jälkeen lähtenyt. Nyt hän toivoi näiden jälkien opastavan hänet Thandarin luolalle, jonne hän arveli miehen hyvin mahdollisesti palanneen jotakin toista tietä.
Herättyään lähti tyttö jälleen taivaltamaan, seuraten jälkiä erehtymättömästi kuin vainukoira kukkulaseudun halki, välivyöhykkeen poikki ja viidakon lävitse kahlaamolle, jossa hänen heimonsa oli käynyt juomassa muutamia päiviä aikaisemmin. Siellä hän viipyi vähän aikaa.
Sitten jatkui matka edelleen pitkin joen vartta alaspäin ja viidakon lävitse taaskin välivyöhykkeelle. Jälkien mutkittelu kummastutti häntä suuresti, mutta päiväkausia hän seurasi epäselviä jälkiä, jotka vanhetessaan kävivät yhä himmeämmiksi ja vihdoin tyyten hävisivät.
Nyt hän kuitenkin oli ihan varma, että ne tulivat hänen heimonsa entiseltä asuma-alueelta, ja niinpä hän samosi yhä eteenpäin, toivoen kaikesta huolimatta pian osuvansa kotiinsa palanneen Thandarin vereksille jäljille.
Lähtiessään etsimään Thandaria Nadara oli salaa pujahtanut vanhuksen luota, ja niinpä viimemainittu palasi seuraavana päivänä heimonsa asuinpaikalle yksin.
Ensimmäiseksi tervehti häntä Lättäjalka.
»Missä on tyttö?» ärähti hän. »Ja missä on Korth? Onko Korth vienyt tytön? Vastaa ja puhu totta! Muutoin katkon ruhosi kaikki luut.»