Niin kaukaa katsoen hän ei luonnollisestikaan voinut olla varma, mutta siksi varmasti hän luuli tuntevansa ne, että hän ponnahti pystyyn, unohtaen janonsa, ja syöksyi joen poikki tarkastamaan niitä lähemmin.
Kumarruttuaan silmäilemään jälkiä likeltä hän tuskin jaksoi tukahduttaa riemuista huudahdusta — jäljet olivat jääneet Nadaran käsistä ja polvista, kun hän oli kyykistynyt siihen juomaan vajaata vuorokautta aikaisemmin.
Tytön oli jostakin syystä täytynyt kaartaa takaisin purolle. Mutta eniten riemastutti Waldoa se, että Nadaran jäljet olivat yksin. Lättäjalka ei vielä ollut saavuttanut häntä, ja nyt Waldo oli heidän välissään.
Se tieto, että hän vielä saattoi ehtiä ajoissa ja että hän voimiensa elpyessä jokseenkin varmasti pystyisi vihdoin tavoittamaan tytön, valoi Waldoon uutta vireyttä. Kun hän nyt kiiruhti Nadaran jälessä, uhkui hänestä samaa tarmoa, joka oli häntä kannustanut ennen hänen ja Korthin välistä kamppailua.
Hänen haavansa olivat tauonneet vuotamasta, ja viime päivinä hän oli syönyt hyvin ja nukkunut sikeästi yönsä, sillä hän oli käsittänyt pystyvänsä auttamaan tyttöä vain säilyttämällä tarmoaan ja vahvistamalla itseään kaikin mahdollisin tavoin.
Sinä yönä hän nukkui pienessä tiheikössä, joka ilmeisesti oli ollut
Nadaran suojana edellisenä yönä.
Seuraavana päivänä kulki tie aaltoilevassa seudussa, jota halkoivat lukuisat syvät rotkot ja korkeat vedenjakajat. Taivaltaminen rasitti tyttöä; sen Waldo näki hänen laahustavien askeltensa kielevistä jäljistä. Jokaisen harjanteen laella mies seisahtui tähyilemään, näkyisikö tyttöä edessäpäin.
Puolipäivän tienoissa hän erotti kaukana edessäpäin hohtavan viirun, jonka hän tiesi mereksi. Varmastikin tämän pitkän takaa-ajon täytyi päättyä siellä.
Kun hän oli lähtemäisillään jälleen rientämään Nadaran jälessä, sattui hän luomaan katseensa taaksepäin, ja silloin hän näki suunnilleen kilometrin päässä olevalla kummulla vantteran, puolialastoman olennon. Se oli Lättäjalka.
Luolamiehen oli täytynyt huomata Waldo samalla kertaa, sillä uhkaavasti heilauttaen tavattoman isoa nyrkkiään hän kiihdytti askeleensa juoksuksi ja katosi hetkisen kuluttua sen kukkulan juurella olevaan rotkoon, jonka laella hän oli tullut näkyviin.