Waldo oli kahdella päällä. Pitäisikö hänen jäädä paikalleen odottamaan kamppailua vai kiiruhtaako eteenpäin, koettaen tavoittaa Nadaraa, jotta tyttö ei kokonaan pujahtaisi hänen käsistään? Hän saattaisi varsin hyvin saada surmansa ottelussa, ja vaikka hän selviytyisikin voittajana, saattaisi voitto hyvinkin tulla hänelle niin hirvittävän kalliiksi, ettei hän pystyisi jatkamaan etsimistä moniin päiviin.
Sitä miettiessään hänen katseensa harhaili pitkin ja poikin hänen edessään leviävää maisemaa, tähyillen Nadaraa.
Vähän matkan päässä hänen oikealla puolellaan oli tasanko, joka ulottui laakson eteläisellä laidalla noin viiden tai kuuden kilometrin päässä kohoavien matalien kumpujen juurelle. Tähän suuntaan oli näköala melkein esteetön, mutta tyttö ei ollut paennut sinne päin, joten Waldon katse vain sattumalta kääntyikin rauhalliseen maisemaan, jonka tyyni ja viehättävä kauneus olisi jonakin muuna aikana kiehtonut hänen silmäänsä.
Juuri silloin, kun hän vilkaisi taakseen Lättäjalkaan päin, pisti hänen silmäänsä, että kaukana laaksossa, hieman hänestä takaviistoon, oli jotakin omituista.
Muutamia kuukausia aikaisemmin ei Waldo olisi sitä nähnytkään, mutta hänen äskettäin kehittynyt erämiesvaistonsa vainusi jotakin tavatonta, kun tasangon pitkäaaltoisessa ruohossa näkyi epämääräistä, vähäistä liikettä.
Ja tarkkaillessansa nyt kaikki aistit valppaasti suunnattuina siihen kohtaan hän pian havaitsi jonkun eläimen siellä hitaasti liikkuvan laakson yläpäässä olevia kukkuloita kohti. Vähäisellä kohoamalla, jossa ruoho oli harvempaa, olento tuli pian hetkiseksi näkyviin. Ja silloin Waldo erotti, että hänen tarkkailemansa olento oli nainen.
Kääntyessään kiiruhtamaan naisen jälkeen hän näki Lättäjalan nousevan toiselle kukkulalle, joka oli noin puolta kilometriä likempänä kuin äskeinen. Näkyviin tullessaan luolamies käänsi katseensa siihen suuntaan, johon Waldokin oli silmäillyt. Sekuntia myöhemmin hän oli luopunut ajamasta takaa Waldoa ja juoksi ripeätä vauhtia naista kohti.
Nadara oli nähtävästi taaskin pyörtänyt takaisin, tällä kertaa merenrannalta, ja edetessään laaksossa sivuuttanut Waldon ja tullut Lättäjalan kohdalle, ennenkuin kumpikaan heistä oli häntä havainnut. Nuori mies huudahti levottomana oivaltaessaan luolamiehen olevan lähempänä tyttöä kuin hän itse — arvionsa mukaan lähes kilometrin päässä — ja senvuoksi hän pinnisti nopeutensa äärimmilleen hurjasti syöksyessään kummun laelta laaksoon vievään kouruun.
Hän kiiti yhä eteenpäin näkemättä Lättäjalkaa tai Nadaraa, toivoen, yhä toivoen ennättävänsä tytön luokse ensimmäisenä, sillä Nadara oli kertonut hänelle, kuinka hirveästi Lättäjalan tapainen otus saattaisi runnella naista estääkseen häntä pääsemästä kynsistään tai joutumasta jonkun toisen käsiin.
Nadara oli tuulen yläpuolella eikä niin ollen erottanut häntä kohti vinhasti kiiruhtavien miesten hajua eikä melua. Ensimmäisen varoituksen siitä, ettei hän ollut yksin laaksossa, hän sai vasta nähdessään Lättäjalan äkkiä ilmestyvän eteensä korkeasta heinikosta vajaan viidentoista askeleen päässä.