TOINEN LUKU
Taistelu metsässä
Tars Tarkasilla ja minulla ei ollut aikaa kertoa toisillemme kokemuksiamme seisoessamme ison kivilohkareen kupeella kamalien ahdistajiemme ruumiiden ympäröiminä, sillä joka suunnalta virtasi meitä kohti tulvan tavoin hirveitä otuksia vastaukseksi yläpuolellamme olevan kummallisen huutajan omituiseen kutsuun.
"Tule", huudahti Tars Tarkas, "meidän on pyrittävä kallioiden suojaan. Vain sieltä voimme toivoa saavamme turvapaikan edes vähäksi aikaa. Kenties löydämme sieltä jonkun luolan tai kapean kielekkeen, jota voimme kahden puolustaa vaikka kuinka kauan tuota kirjavaa, aseetonta laumaa vastaan."
Syöksyimme yhdessä räikeän punaisen nurmikon poikki, samalla kun minä hillitsin vauhtiani, ettei hitaampi toverini jäisi jälkeen. Meidän oli juostava noin kaksisataa metriä päästäksemme kivilohkareen luota kallioille ja sitten etsittävä sopiva turvapaikka kyetäksemme vastustamaan perässämme kiitäviä hirmuotuksia.
Takaa-ajajamme saavuttivat meitä nopeasti. Tars Tarkas huusi minulle, kehoittaen minua kiiruhtamaan edelle etsimään tarvitsemaamme suojaa. Ehdotus oli hyvä, sillä siten säästäisimme useita kalliita minuutteja, ja pinnistäen Maassa kehittyneet lihakseni äärimmilleen kiidin loppumatkan pitkin hyppäyksin, ollen seuraavalla hetkellä kallioiden juurella.
Vuori kohosi äkkijyrkästi laakson melkein tasaisesta nurmikosta. Sinne ei ollut kasaantunut kallioista irtautuneita lohkareita, jotka olisivat muodostaneet tasaisemmat tai rosoisemmat portaat huipulle pääsyä varten, kuten melkein kaikkien siihen asti näkemieni kallioiden kupeissa. Siellä täällä hajallaan olevat kivijärkäleet, joita virui nurmikolla tai osittain siihen hautautuneina, olivat ainoina merkkeinä siitä, että ajanhammas oli milloinkaan jäytänyt vankkaa, korkealle kohoavaa kallioseinämää.
Tarkastaessani pikaisesti kallion kuvetta masentui mieleni, sillä jyrkässä rinteessä en keksinyt vähäisintäkään jalansijaa, lukuunottamatta ulkonemaa, jolla kaamea airut yhä seisoi huutaen kimeitä kehoituksiaan.
Oikealla puolellani kallion alaosa peittyi metsän tiheään lehvistöön. Metsä ulottui aivan kallion juurelle, ja sen upeat lehvät kohosivat yli kolmensadan metrin korkeuteen, painautuen jylhää ja tylyä naapuriaan vasten.
Vasemmalla kallio nähtävästi keskeytymättä jatkui koko leveän laakson poikki, yhtyen valtavaan vuorijonoon, joka näytti ympäröivän laaksoa joka suunnalta.