Emme viipyneet aukossa kauan, ja kenties juuri tavaton nopeutemme pelasti meidät, sillä ilmeisesti olimme lähteneet oikeaan suuntaan ja olimme ulkoilmassa niin pian, ettemme ehtineet siitä poiketa. Omean on kenties noin kolmen kilometrin syvyydessä Marsin pinnan alapuolella. Vauhtimme täytyi olla noin kolmesataa kilometriä tunnissa, sillä marsilaisten lentokoneet ovat nopeakulkuisia, joten emme olleet aukossa kuin korkeintaan neljäkymmentä sekuntia.
Olimme varmaankin olleet aukon yläpuolella jo muutamia sekunteja, ennenkuin tajusin, että mahdottomalta näyttävä tehtävä oli suoritettu. Ympärillämme oli pilkkosen pimeätä. Ei näkynyt kuita eikä tähtiä. En milloinkaan ollut havainnut sellaista Marsissa, ja hetkisen olin aivan ymmällä. Sitten välähti selitys mieleeni. Etelänavalla oli kesä. Jääpeite suli, ja suurimmassa osassa Barsoomia tuntemattomat sääilmiöt, pilvet, peittivät taivaan valot kiertotähden tältä osalta.
Mutta se oli kuin olikin meille onneksi, ja ennen pitkää tajusin, kuinka suotuisa tämä asiaintila oli paollemme. Ohjaten aluksemme jyrkästi ylöspäin annoin sen kiitää kohti läpinäkymätöntä verhoa, jonka luonto oli levittänyt tämän kuolevan taivaankappaleen ylle piilottamaan meitä takaa-ajavilta vihollisiltamme.
Lensimme kylmän sumuvaipan lävitse vähentämättä nopeuttamme, ja kohta kohosimme sen yläpuolelle molempien kuiden ja miljoonien tähtien kirkkaaseen valoon. Käänsin aluksemme vaakasuoraan ja pohjoista kohti. Vihollisemme olivat runsaan puolen tunnin matkan jäljessämme vähääkään aavistamatta, missä päin olimme. Olimme tehneet ihmeitä ja selviytyneet naarmuitta tuhansista vaaroista — olimme päässeet karkuun ensisyntyisten maasta. Sitä ei ollut tehnyt yksikään muu vanki koko Barsoomin pitkän historian aikana, mutta kun nyt ajattelin sitä perästäpäin, ei se kaikesta huolimatta näyttänyt niin kovin vaikealta.
Huomautin siitä olkani yli Xodarille.
"Ihmeellistä se yhtä kaikki on", vastasi hän. "Ei kukaan muu olisi kyennyt sitä suorittamaan kuin John Carter."
Kuullessaan nimeni poika karkasi pystyyn.
"John Carter!" hän huudahti. "John Carter! Mitä puhut, mies? Heliumin prinssi John Carter on ollut kuolleena vuosikausia. Minä olen hänen poikansa."
NELJÄSTOISTA LUKU
Pimeässä vaanivat silmät