Riipuin aivan ohjauslaitteiden lähellä ja tartuin työntävien säteiden voimaa säännöstelevään vipuun. Alus totteli, alkaen hitaasti laskeutua.
Kului runsaasti puoli tuntia, ennenkuin olimme maassa. Suoraan pohjoisessa oli jokseenkin korkea kukkulajono ja sinne päätimme lähteä, sillä siellä meidän olisi helpompi piileskellä takaa-ajajilta, joita saattoi kulkeutua tähän suuntaan.
Tuntia myöhemmin olimme kukkuloiden välisissä, ajanhampaan pyöristämässä notkelmissa, keskellä kauniita, kukkivia kasveja, joita on runsaasti Barsoomin laajoilla viljelemättömillä seuduilla. Löysimme useita maitoa antavia pensaita, niitä ihmeellisiä kasveja, joista villit vihreät heimot saavat suuren osan ruokaansa ja juomaansa. Ne olivat meille todella siunattu sallimuksen lahja, sillä kaikki olimme nääntymäisillämme nälkään.
Tällaisen pensasryhmän juurella, jossa olimme täydelleen piilossa ilmassa risteileviltä lentopartiolaisilta, laskeuduimme pitkäksemme nukkumaan. En ollutkaan nukkunut hyvin moniin tunteihin. Nyt aloitin Barsoomissa viidettä päivääni, senjälkeen kun huomasin äkkiä joutuneeni Hudsonin rannalla olevasta huvilastani Dorin ihanaan, mutta kamalaan laaksoon. Koko tänä aikana olin nukkunut vain kahdesti, vaikka toisella kerralla, thernien varastohuoneessa, kylläkin kellon ympäri.
Päivä oli iltapuolellaan, kun heräsin siitä, että joku tarttui käteeni ja suuteli sitä kiihkeästi. Säpsähtäen aukaisin silmäni ja näin edessäni Thuvian kauniit kasvot.
"Prinssini! Prinssini!" hän huudahti haltioissaan ilosta. "Sinä, jota olen surrut kuolleena. Esi-isäni ovat minulle suopeita. En ole elänyt turhaan."
Neidon ääni herätti Xodarin ja Carthorisin. Nuorukainen katseli hämmästyneenä naista, mutta tämä ei näyttänyt huomaavan ketään muita kuin minut. Hän olisi kiertänyt kätensä kaulaani ja tukehduttanut minut hyväilyillänsä, jollen olisi lempeästi, mutta varmasti irroittanut häntä itsestäni.
"No, no, Thuvia", sanoin leppeästi; "hermosi ovat perin rasittuneet kokemistasi vaaroista ja vaivoista. Unohdat, ken olet, kuten unohdat senkin, että minä olen Heliumin prinsessan aviomies."
"En unohda mitään, prinssini", vastasi hän. "Et ole lausunut minulle ainoatakaan rakkauden sanaa, enkä odota sinun ikinä lausuvankaan. Mutta mikään ei voi estää minua rakastamasta sinua. En tahdo päästä Dejah Thorisin paikalle. Suurin kunnianhimoni on saada aina palvella sinua orjanasi, prinssini. Suurempaa lahjaa en voisi pyytää, suurempaa kunniaa en voisi vaatia, suurempaa onnea en voisi toivoa."
Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, en ole mikään naisten mies, ja minun on tunnustettava, että harvoin olen ollut niin vaikeassa asemassa ja niin nolon hämilläni kuin silloin. Tunsin kyllä varsin hyvin marsilaisten tavat, joiden mukaan miehillä saattoi olla naisorjia, sillä marsilaisten miesten herkkä ja ritarillinen kunniantunto on riittävänä suojana jokaiselle heidän taloudessaan olevalle naiselle, mutta itse en kuitenkaan ollut milloinkaan valinnut kamaripalvelijoikseni muita kuin miehiä.