"Jos minun onnistuu päästä takaisin Heliumiin, Thuvia", sanoin, "niin sinä tulet mukaani, mutta arvossapidettynä yhdenvertaisena, etkä orjana. Siellä tapaat runsaasti miellyttäviä nuoria ylimyksiä, jotka olisivat valmiit rohkeasti käymään itse Issuksen kimppuun saadakseen sinulta hymyilyn, ja ennen pitkää menet avioliittoon jonkun kanssa heistä. Unohda kiitollisuudesta johtuva hupsu ihastuksesi, jota viattomuudessasi olet erehtynyt pitämään rakkautena. Minusta on ystävyytesi mieluisampi, Thuvia."
"Olet herrani; olkoon kuten sanot", vastasi hän yksinkertaisesti, mutta hänen äänessään oli surullinen sointu.
"Miten olet tänne joutunut, Thuvia?" kysyin. "Ja missä on Tars Tarkas?"
"Suuri tharkilainen on kuollut, pelkään", vastasi hän murheissaan. "Hän oli valtavan uljas miekkamies, mutta hänet yllätti suuri joukko johonkin vieraaseen heimoon kuuluvia vihreitä sotilaita. Kun viimeksi hänet näin, häntä kannettiin haavoittuneena ja vertavuotavana autioon kaupunkiin, josta he olivat rynnänneet kimppuumme."
"Etkö siis ole varma, että hän on kuollut?" kysyin. "Entä missä mainitsemasi kaupunki sijaitsee?"
"Se on juuri tämän kukkulajonon toisella puolella. Alusta, josta sinä niin ylevästi poistuit toimittaaksesi meille pelastusmahdollisuuden, emme vähäisine purjehdustaitoinemme kyenneet hoitamaan, joten ajelehdimme umpimähkään pari päivää, Sitten päätimme jättää aluksen omiin hoteisiinsa ja koettaa jalkaisin päästä lähimmälle vesiväylälle. Eilen menimme näiden kukkuloiden poikki ja jouduimme niiden takana olevaan autioon kaupunkiin. Olimme sen kaduilla ja astelimme parhaillaan sen keskustaa kohti, kun näimme ryhmän vihreitä sotilaita tulevan meitä kohti poikkikatua myöten.
"— Tars Tarkas oli edelläni, ja he näkivät hänet, mutta eivät minua. Tharkilainen juoksi luokseni ja pakotti minut piiloutumaan läheiseen oviaukkoon, käskien minun pysytellä siellä, kunnes pääsisin kenenkään huomaamatta pakoon, minkä jälkeen minun pitäisi pyrkiä Heliumiin.
"— 'Minun tieni on nyt pystyssä', hän selitti, 'sillä nämä ovat eteläisiä warhooneja. Niin pian kun ne näkevät merkkini, alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.'
"— Sitten hän astui esiin vihollisiaan vastaan. Oi, prinssini, sitä taistelua! Tunnin ajan warhoonit parveilivat hänen kimpussaan, kunnes hänen ympärillään oli ruumiita läjittäin. Mutta vihdoin he saivat hänet lannistetuksi takimmaisten työntäessä edessään olevia eteenpäin, niin ettei hänellä ollut tilaa heiluttaa pitkää säiläänsä. Sitten hän kompastui suistuen maahan, ja warhoonit karkasivat hänen kimppuunsa yhtenä ainoana tavattomana aaltona. Kun he kantoivat häntä kaupungin keskustaa kohti, oli hän luullakseni kuollut, sillä en nähnyt hänen liikauttavan ainoatakaan jäsentään."
"Ennenkuin jatkamme matkaamme, on siitä saatava varmuus", sanoin. "En voi jättää Tars Tarkasia elävänä warhoonien käsiin. Ensi yönä menen kaupunkiin ottamaan selkoa."