Päästäkseni tälle rakennukselle, mikä minusta nyt tuntui välttämättömältä, oli minun sivuutettava yksi kortteli pitkin pituuttaan sekä mentävä leveän kadun ja vielä osittain aukion poikki. Kaikilta ympärilläni olevilta pihoilta kuului eläinten melua, ja siitä päättäen oli läheisissä rakennuksissa paljon väkeä — todennäköisesti useita eteläisten warhoonien laajaan heimoon kuuluvia yhdyskuntia.
Oli varsin vaikeata liikkua kenenkään huomaamatta tällaisten ihmisjoukkojen keskellä, mutta jos mielin löytää ja pelastaa suuren tharkilaisen, oli minun oltava valmis kohtaamaan peloittavampiakin esteitä, ennenkuin se minulle onnistuisi. Olin saapunut kaupunkiin etelästä käsin ja olin nyt tähän asti kulkemani kadun ja aukiosta etelään ensimmäisenä olevan poikkikadun kulmauksessa. Tämän korttelin eteläisen sivun talot eivät näyttäneet asutuilta, sillä ne olivat aivan pimeässä, ja päätin senvuoksi mennä jonkun rakennuksen läpi sisäpihalle.
Valitsemassani talossa ei sattunut esteitä tielleni, ja pääsin kenenkään huomaamatta pihalle itäsivun rakennuksien takaseinien juurelle. Pihalla liikkui levottomasti juuri joukko thoateja ja zitidareja, syöden keltaisia, sammalmaisia kasveja, jotka peittävät jotensakin kokonaan Marsin viljelemättömät alueet. Hiljainen tuulenhenki puhalsi luoteisesta, joten oli varsin vähän vaaraa siitä, että eläimet vainuaisivat läsnäoloni. Jos ne huomaisivat minut, niin ne nostaisivat sellaisen melun, että rakennuksissa olevien sotilaiden huomio kiintyisi siihen.
Painautuen kiinni seinään hiivin synkässä pimennossa toisen kerroksen parvekkeiden alitse pihan toiselle puolelle, korttelin pohjoislaidassa oleville rakennuksille. Niiden kolme alinta kerrosta oli valaistu, mutta kolmannesta ylöspäin ne olivat pimeässä.
Ei luonnollisesti tullut kysymykseenkään mennä valaistujen huoneiden läpi, sillä niissä vilisi vihreitä miehiä ja naisia. Ainoa mahdollinen tie vei ylempien kerrosten kautta, ja niihin päästäkseni minun oli kiivettävä seinää myöten. Toisen kerroksen parvekkeelle nouseminen oli helposti tehty, hyppäsin niin, että sain kiinni sen kivisestä rintasuojasta ja vedin sitten itseni parvekkeelle.
Katsellen avoimista ikkunoista näin vihreiden marsilaisten kyyröttävän silkki- ja turkisvuoteillaan, silloin tällöin murahtaen jonkun yksitavuisen sanan, joka yhdessä heidän ihmeellisten telepaattisten kykyjensä kanssa oli tarpeeksi heidän keskustellessaan keskenään. Kun hiivin lähemmäksi kuullakseni heidän sanansa, astui huoneeseen sen takana olevasta salista sotilas.
"Tule, Tan Garna!" hän huudahti. "Meidän on vietävä tharkilainen Kab
Kadjan luokse. Ota joku toinen mukaasi!"
Puhuteltu nousi seisomaan ja nyökkäsi vieressään istuvalle toverilleen.
Sitten he poistuivat kaikki kolme huoneesta.
Jos vain voisin seurata heitä, niin kenties saisin heti tilaisuuden Tars Tarkasin pelastamiseen. Ainakin saisin tietää, missä hänen vankilansa oli.
Oikealla puolellani oli ovi, joka vei parvekkeelta rakennukseen. Se avautui valaisemattoman käytävän päähän, ja hetkellisen mielijohteen ohjaamana astuin käytävään. Se oli melkoisen leveä ja vei suoraan rakennuksen läpi sen julkisivulle. Kummallakin puolella oli ovia, joista päästiin käytävän kupeilla oleviin huoneisiin.