Minun oli joka askelella tunnusteltava seinää, etten menisi viiden käytävän haaraantumiskohdan ohitse. Haparoituani eteenpäin ikuisuuden pituiselta tuntuvan ajan tulin risteyspaikalle ja tiesin sen samaksi, kun mennen hapuilemalla käytävien suiden poikki luin, että niitä oli viisi. Mutta ei ainoassakaan niissä näkynyt heikointakaan valon hohdetta.
Kuuntelin tarkkaavasti, mutta vihreiden miesten paljaista jaloista ei lähtenyt ääniä, joiden kaiku olisi minua opastanut. Sitten olin äkkiä kuulevinani miekkojen tuppien kalinaa miesten kupeita vasten kaukaa keskimmäisestä käytävästä. Riensin senvuoksi sitä myöten eteenpäin, tähyilin edeltäni valoa ja pysähtyen vähän väliä kuuntelemaan, eivätkö äänet toistuisi. Mutta pian minun oli pakko myöntää itselleni, että olin ollut väärillä jäljillä, sillä vaikka kuinka katsoin ja kuuntelin, oli kaikki ympärilläni pimeätä ja hiljaista.
Taaskin lähdin palaamaan samaa tietä käytävien risteykseen, mutta äkkiä jouduin hämmästyksekseni kolmen eri tahoille lähtevän käytävän suulle, jotka ilmeisesti olin sivuuttanut hätäisesti rientäessäni kuulemani pettävän äänen perässä. Nytpä olin totisesti kauniisti pulassa! Jos vain osaisin takaisin viiden käytävän yhtymäkohtaan, niin jotakuinkin levollisesti voisin odottaa vihreiden sotilaiden ja Tars Tarkasin paluuta. Sikäli kuin tunsin heidän tapojaan, oli minusta todennäköistä, että hänet oli vain viety vastaanottosaliin tuomittavaksi. En vähääkään epäillyt, että niin uljas sotilas kuin suuri tharkilainen säästettäisiin harvinaiseksi loistonumeroksi suurille kisoille.
Mutta jollen osaisi takaisin siihen kohtaan, niin oli hyvin mahdollista, että saisin päiväkausia harhailla tässä kaameassa pimeydessä, kunnes nälän ja janon näännyttämänä sortuisin kuolemaan tahi — mutta mitä se oli?
Hiljaista laahustavaa ääntä kuului takaani, ja kun loin pikaisen silmäyksen olkani yli, tuntui vereni hyytyvän katsettani kohdanneesta näystä. Sitä ei aiheuttanut niin suuresti minua nyt uhkaavan vaaran pelko kuin hirveät muistot siltä ajalta, jolloin olin vähällä tulla hulluksi kumartuessani warhoonien vankiluolassa surmaamani miehen ruumiin ylitse, kun synkästä pimeydestä ilmestyi hehkuvia silmiä ja näkymättömät otukset riistivät ruumiin käsistäni, niin että kuulin sen raahautuvan vankilani kivipermantoa vasten, otuksien viedessä sen mukanaan hirvittävää ateriaansa varten.
Ja nyt näin näiden toisten warhoonien synkissä holveissa samanlaiset hehkuvat silmät, jotka kiiluivat vastaani kammottavasta pimeydestä, jonka läpi ei voinut nähdä jälkeäkään silmien takana olevasta pedosta. Luulen, että näiden kamalien otuksien peloittavin ominaisuus on niiden äänettömyys yhdessä sen seikan kanssa, että niitä ei milloinkaan näe, ettei niistä näe mitään muuta kuin sysimustasta pimeydestä rävähtämättä tuijottavat hirvittävät silmät.
Puristaen tiukasti pitkän miekkani kahvaa peräydyin hitaasti käytävää pitkin kauemmaksi minua vaanivasta otuksesta, mutta sitä mukaa kuin vetäydyin taaksepäin, lähenivät silmät. Mutta minkäänlaista ääntä ei kuulunut, ei edes hengitystä, lukuunottamatta silloin tällöin eroittamaani ikäänkuin halvaantuneen raajan laahaamisesta johtunutta kahinaa, joka oli ensiksi herättänyt huomioni.
Siirryin yhä kauemmaksi, mutta en päässyt pakoon turmaauhkaavalta vainoojaltani. Äkkiä kuulin laahaavaa ääntä oikealta puoleltani ja katsahtaessni sinnepäin näin toisen samanlaisen silmäparin, joka ilmeisesti lähestyi poikkikäytävästä. Kun lähdin uudelleen jatkamaan hidasta peräytymistäni, kuulin saman äänen takaani, ja ennenkuin ehdin kääntyä, kuulin sen taaskin vasemmalta puoleltani.
Otuksia oli joka puolellani. Ne piirittivät minua kahden käytävän risteyksessä. Pakotie oli joka suunnalla katkaistu, jollen halunnut käydä jonkun pedon kimppuun. Ja jos sen tekisin, niin epäilemättä toiset karkaisivat niskaani. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka isoja ja minkälaisia nämä aavemaiset otukset olivat. Että niiden koko oli melkoinen, sen arvasin siitä, että niiden silmät olivat yhtä korkealla kuin omani.
Mistä johtunee, että pimeässä vaara tuntuu niin kovin paljon suuremmalta? Päivänvalossa olisin rohkeasti käynyt vaikkapa ison banthin kimppuun, mutta näiden hiljaisten kellarikäytävien pimeydessä pani silmäpari minut empimään.