Hypähdin pystyyn tarkastamaan, mistä valo johtui. Käytävässä asteli ripeästi minua kohti nelimiehinen seurue vihreitä sotilaita, joista yhdellä oli valoalevittävä soihtu kädessään. He eivät olleet vielä nähneet minua ja viipymättä livahdin sen vuoksi ensimmäiseen syrjäkäytävään, joka osui tielleni. Tällä kertaa en kuitenkaan mennyt niin kauaksi pääkäytävästä kuin edellisellä kerralla, jolloin olin eksynyt Tars Tarkasista ja hänen vartijoistaan.
Seurue lähestyi reippaasti sen käytävän suuta, jonka seinustalla minä olin kyyrylläni. Kun miehet kulkivat sen sivuitse, huokasin helpoituksesta. Minua ei ollut huomattu ja, mikä oli parasta, seurue oli sama, jonka jäljessä olin tullut kellariin. Siinä oli Tars Tarkas ja hänen kolme vartijaansa.
Lähdin heti heidän perässään, ja pian olimme saapuneet kopille, jossa suuri tharkilainen oli ollut kahlehdittuna. Warhooneista jäi kaksi oven ulkopuolelle, avaimia kantavan miehen mennessä Tars Tarkasin koppiin panemaan tämän uudestaan kahleihin. Molemmat ulkopuolelle jääneet lähtivät hitaasti astelemaan ylempiin kerroksiin vieviä kiertoportaita kohti ja katosivat pian näkyvistä käytävän mutkan taakse.
Soihtu oli pistetty oven pielessä olevaan pitimeen, niin että se samalla kertaa valaisi sekä käytävää että koppia. Kun näin mainittujen kahden warhoonsotilaan katoavan, menin kopin ovelle varma suunnitelma valmiina mielessäni.
Ajatus päätökseni toteuttamisesta oli minusta perin vastenmielinen, mutta en keksinyt mitään muuta keinoa päästäkseni yhdessä Tars Tarkasin kanssa pienelle leirillemme kukkuloille.
Pysytellen lähellä seinää menin aivan Tars Tarkasin kopin oven viereen, sijoittuen sinne seisomaan ja pitäen molemmin käsin pitkää miekkaani ylhäällä antaakseni sillä ripeän iskun vartijan kalloon, heti kun hän ilmestyisi.
En mielelläni kerro siitä, mitä tapahtui senjälkeen kun kuulin miehen askelten äänen hänen lähestyessään ovea. Riittäköön se, että minuutin, parin perästä Tars Tarkas, jolla oli warhoonpäällikön varukset, kiiruhti käytävää pitkin kiertoportaita kohti, valaisten warhoonin soihdulla tietänsä. Kymmenkunnan askeleen päässä seurasi häntä John Carter, Heliumin prinssi.
Tars Tarkasin entisen kopin oven vieressä nyt viruvan miehen molemmat toverit olivat juuri alkaneet nousta kiertoportaita, kun tharkilainen tuli heidän näkyviinsä.
"Miksi viivyit niin kauan, Tan Garna?" huudahti heistä toinen.
"Yksi lukko juonitteli", vastasi Tars Tarkas. "Ja juuri huomasin unohtaneeni lyhyen miekkani tharkilaisen koppiin. Menkää te vain! Minä palaan noutamaan sitä."