"Carthoris!" hän huudahti. "Poikasi?"
"Niin. Tapasin hänet Shadorin vankilassa, Omeanin järvellä, ensisyntyisten maassa."
"En tunne ainoatakaan niistä paikoista, John Carter. Lienevätkö ne
Barsoomin pinnalla?"
"Pinnalla tai sen alla, ystäväni. Mutta odotahan, kunnes olemme turvassa! Sitten saat kuulla kummallisimman kertomuksen, mitä ulkomaailman barsoomilainen on ikinä kuullut. Nyt meidän on varattava thoatit ja jouduttava tiehemme pohjoista kohti, ennenkuin nämä vintiöt saavat selvän kepposestamme."
Kommelluksitta saavuimme pihan toisessa päässä olevalle isolle portille, josta meidän oli pakko viedä thoatimme kadulle. Ei ole ensinkään helppoa käsitellä viittä tällaista isoa, rajua otusta, joiden luonto on yhtä villi ja hurja kuin niiden isäntienkin ja joita on pidetty kurissa yksinomaan julmuudella ja raa'alla voimalla.
Kun lähestyimme eläimiä, tunsivat ne oudon hajumme ja keräytyivät raivosta kiljuen ympärillemme. Niiden pitkät tanakat kaulat olivat pystyssä, joten isot, ammottavat kidat olivat korkealla päämme päällä. Aina ne ovat peloittavan näköisiä otuksia, mutta kiihtyneinä ne ovat myöskin peloittavan vaarallisia. Thoat on runsaasti kolmen metrin korkuinen sä'än kohdalta. Sen iho on kiiltävän sileä ja karvaton, lautasilta ja kupeilta tumman saven värinen, kahdeksan raajan värin asteittain muuttuessa eri vivahduksiin, niin että isot, pehmeäanturaiset, kaviottomat jalat ovat kirkkaan keltaiset; vatsa on puhtaan valkoinen. Leveä, litteä häntä, joka laajenee tyvestä päähän päin, täydentää tämän vihreiden marsilaisten ratsun kuvan — siinä sopiva sotaorhi näille sotaisille ihmisille.
Kun thoateja ohjataan yksinomaan telepaattisesti, niin päitsiä ja suitsia ei tarvita. Niinpä meidän olikin nyt vain löydettävä pari sellaista otusta, jotka tottelisivat äänettömiä käskyjämme. Niiden karatessa luoksemme saimme ne hillityksi siinä määrin, etteivät ne suorastaan hyökänneet päällemme, mutta niiden kumea kiljunta kutsuisi varmasti sotilaita pihalle ottamaan selvää sen syistä, jos sitä vielä jonkun aikaa jatkuisi.
Vihdoin minun onnistui päästä ison otuksen kupeelle, ja ennenkuin se arvasi aikomustani, istuin tanakasti hajareisin sen kiiltävillä lautasilla. Hetkistä myöhemmin oli Tars Tarkas toisen selässä ja välissämme ajoimme sitten vielä kolme, neljä muuta otusta portille.
Tars Tarkas ratsasti edelle kumartuen aukaisemaan säpit ja salvat, samalla kun minä estin irrallaan olevat thoatit karkaamasta takaisin laumaan. Sitten ratsastimme varastettuine thoateinemme kadulle pysähtymättä sulkemaan porttia ja riensimme kaupungin eteläreunaa kohti.
Tähän asti oli pakomme onnistunut melkeinpä ihmeellisesti, eikä hyvä onnemme meitä hylännyt, sillä sivuutimme aution kaupungin uloimmat korttelit ja saavuimme leirillemme kuulematta vähäisintäkään takaa-ajosta johtuvaa ääntä.