Kantos Kanin ja Xodarin oli huolehdittava laivoissa tehtävistä muutoksista. Tars Tarkasin oli järjestettävä yhteys Tharkin kanssa ja otettava selko, mitä hänen kansansa ajatteli siitä, että hän oli palannut Dorista. Jos kansan tunteet olisivat häntä kohtaan suopeat, niin hänen oli viipymättä palattava Tharkiin ja käytettävä kaikki aikansa kootakseen suuren joukon vihreitä sotureja, jotka kuljetuslaivoissa lähetettäisiin suoraan Dorin laaksoon ja Issuksen temppeliin, sillä aikaa kun laivasto purjehtisi Omeaniin ja tuhoaisi ensisyntyisten alukset.
Hor Vastukselle jäi arkaluontoinen tehtävä järjestää salainen armeija, jonka soturit vannoutuisivat seuraamaan John Carteria, minne hyvänsä hän heidät johtaisi. Kun arviomme mukaan tarvittiin yli miljoona miestä Omeaniin aiottujen suurien taistelulaivojen sekä vihreiden sotureiden kuljetus- ja suoja-aluksien miehittämiseen, niin Hor Vastuksella ei suinkaan ollut mikään vähäinen tehtävä suoritettavanaan.
Seurueen poistuttua sanoin Carthorisille hyvää yötä, sillä olin hyvin väsynyt. Menin omiin huoneisiini, kylvin ja laskeuduin silkki- ja turkisvuoteelleni nukkuakseni oikein kunnollisesti ensi kerran Barsoomiin saapumiseni jälkeen. Mutta nytkin odotti minua pettymys.
En tiedä, kuinka kauan nukuin. Heräsin äkkiä siihen, että kymmenkunta vankkaa miestä oli kimpussani, kapula valmiina suussani ja hetkistä myöhemmin käteni ja jalkani lujasti köytettyinä. He olivat toimineet niin nopeasti ja niin tehokkaasti, etten enää vähääkään kyennyt heitä vastustamaan, kun selvisin täydelleen unestani.
He eivät puhuneet sanaakaan, ja kapula esti minut hiiskahtamastakin. Ääneti he nostivat minut vuoteeltani ja kantoivat minut ovelle. Kun he sivuuttivat ikkunan, josta kaukaisempi kuu valoi kirkasta hohdettaan huoneeseen, näin että heillä kaikilla oli silkkiset naamarit kasvoillaan — en voinut tuntea heistä ainoatakaan.
Kannettuaan minut käytävään he kääntyivät seinässä olevaa salaovea kohti, josta päästiin palatsin alla oleviin holveihin vievään käytävään. Luulin, ettei oman taloni ulkopuolella kukaan tietäisi tästä ovesta mitään. Mutta joukkueen johtaja ei empinyt hetkeäkään. Hän astui suoraan ovelle, painoi kätkettyä nappulaa, ja oven avauduttua astui syrjään antaen toveriensa kantaa minut sisään. Sitten hän sulki oven jäljessään ja seurasi meitä.
Minut vietiin alas holveihin, pitkin kiemurtelevia käytäviä, joita en itse ollut milloinkaan tarkastanut, yhä edelleen, kunnes olin varma, että olimme kaukana palatsin alueelta, ja sitten taaskin ylöspäin maanpintaa kohti.
Joukkue pysähtyi sileän seinän eteen. Johtaja napautti siihen miekkansa kahvalla — kolme nopeata, terävää lyöntiä, sitten tauko, taas kolme lyöntiä, tauko ja lopuksi kaksi lyöntiä. Sekuntia myöhemmin seinä kääntyi sisäänpäin, ja minut vietiin kirkkaasti valaistuun huoneeseen, jossa istui kolme upeatamineista miestä.
Yksi heistä kääntyi minuun päin ilkkuva hymy ohuilla julmilla huulillaan — hän oli Zat Arras.