"Minkäänlainen liitto", sanoin, "ei ole mahdollinen Heliumin kavaltajan ja Tardos Morsin sukuun kuuluvan prinssin välillä. En usko, Zat Arras, että suuri jeddak on kuollut." Zat Arras kohautti olkapäitään.
"Hetimiten, John Carter", hän sanoi, "eivät mielipiteesi ole enää tärkeitä itsellesikään. Käytä niitä senvuoksi mahdollisimman hyvin, niin kauan kuin voit. Zat Arras myöntää sinulle kohtuullisesti aikaa esittämänsä jalomielisen ehdotuksen harkitsemista varten. Tänä yönä viedään sinut maanalaisten holvien hiljaiseen pimeyteen miettimään, ja saat olla varma, että jollet hyvissä ajoin suostu sinulle tarjottuun ehtoon, et ikinä tule takaisin äänettömästä pimeydestä. Et myöskään tiedä, millä minuutilla hiljaisesta syvyydestä ojentuu terävää tikaria puristava käsi, joka riistää sinulta viimeisenkin mahdollisuuden päästä jälleen ulkoilman lämpöön, vapauteen ja riemuun."
Lopetettuaan puheensa Zat Arras taputti käsiään. Vartijat ilmestyivät uudelleen.
Zat Arras viittasi minuun kädellään.
"Vankiholviin", hän sanoi. Siinä kaikki. Neljä miestä vei minut huoneesta ja saattoi, valaisten tietään kannettavalla radiumlampulla, minut loppumattomilta tuntuvia tunneleja myöten alaspäin, yhä alaspäin Heliumin kaupungin alle.
Vihdoin he pysähtyivät suurehkoon huoneeseen. Kallioseinissä oli renkaita. Niihin oli kiinnitetty kahleita, ja monissa kahleissa oli ihmisen luurankoja. Yhden niistä he puistelivat pois, avasivat munalukon, joka oli kiinnittänyt kahleen luurangon nilkkaan, ja napsauttivat rautarenkaan jalkaani. Sitten he poistuivat luotani, vieden lampun mukanaan.
Ympärilläni oli pimeää kuin haudassa. Muutamia minuutteja kuului varuksien kalahtelua, mutta se heikkeni heikkenemistään, kunnes hiljaisuus oli vihdoin yhtä täydellinen kuin pimeyskin. Olin yksin kaameiden seuralaisteni — vainajien luiden kanssa, ja heidän kohtalonsa todennäköisesti osoitti, kuinka minulle kävisi.
En tiedä, kuinka kauan kuuntelin pimeässä, mutta hiljaisuus ei keskeytynyt, ja vihdoin vaivuin vankilani kovalle lattialle, nojasin pääni kiviseinään ja nukuin.
Oli varmaankin kulunut useita tunteja, kun heräsin ja näin nuoren miehen vieressäni. Toisessa kädessään hänellä oli lamppu, toisessa astia, jossa oli vellintapaista sekoitusta — Barsoomin tavallista vankilamuonaa.
"Zat Arras lähettää sinulle terveisensä", sanoi nuori mies, "ja käskee minun ilmoittaa sinulle, että vaikkakin hän hyvin tuntee salaliiton, jonka tarkoituksena on tehdä sinusta Heliumin jeddak, hän ei kuitenkaan halua peruuttaa sinulle tekemäänsä tarjousta. Vapaaksi päästäksesi on sinun vain pyydettävä minua sanomaan Zat Arrasille, että hyväksyt hänen esittämänsä ehdot."