Pojan silmät olivat puhuessani kirkastuneet ilosta, ja näin hänen vilkaisevan ensin omia risaisia tamineitaan ja sitten minun upeita varuksiani. Hetkisen hän oli mietteissään, ennenkuin virkkoi mitään, ja sydämeni melkein lakkasi sykkimästä — niin suuri merkitys hänen vastauksensa laadulla oli minulle.
"Jos menisin Heliumin prinssin palatsiin esittämään sellaisen vaatimuksen, niin minulle naurettaisiin ja kaupanpäällisiksi minut perin todennäköisesti heitettäisiin pää edellä kadulle. Ei, se on mahdotonta, mutta kiitän sinua tarjouksesta. Jos Zat Arras uneksikaan, että ajattelen sellaista, niin hän revittäisi sydämen rinnastani."
"Siinä ei voi olla mitään vaarallista eikä pahaa, nuori mies", huomautin. "Voit mennä palatsiini yöllä, mukanasi kirjelippu minulta pojalleni Carthorisille. Saat lukea lipun sisällön, ennenkuin viet sen perille, nähdäksesi ettei siinä ole mitään, mikä vahingoittaisi Zat Arrasia. Poikani pitää asian salassa, joten vain me kolme tunnemme sen. Se on siksi yksinkertainen ja vaaraton seikka, ettei kukaan voi sitä tuomita."
Taaskin hän oli vaiti seisoen syvissä mietteissä.
"Siellä on myöskin jalokivikoristeinen lyhyt miekka, jonka otin eräältä voittamaltani pohjoispuolen jeddakilta. Noutaessasi varuksia pyydä Carthorisia antamaan sinulle myöskin se. Kun sinulla on se ja valitsemasi tamineet, niin koko Zodangassa ei ole toista upeampivarusteista sotilasta.
"— Tuo mukanasi kirjoitusvehkeet tullessasi ensi kerran koppiini. Muutamien tuntien perästä näemme sinut sitten syntysi ja ryhtisi mukaisessa asussa."
Yhä ajatuksiinsa vaipuneena ja virkkamatta mitään hän kääntyi ympäri ja poistui. Minun oli mahdotonta arvata hänen päätöstään, ja tuntikausia istuin ajatusteni levottomasti pyöriessä hänen ratkaisunsa ympärillä.
Jos hän suostuisi viemään minulta tiedonannon Carthorisille, niin se merkitsisi, että Carthoris oli vielä elossa ja vapaana. Jos nuorukainen palaisi pukeutuneena saamiinsa varuksiin, niin Carthoris oli saanut kirjelippuni ja tietäisi minun olevan elossa. Se seikka, että kirjeen tuoja oli zodangalainen, riittäisi ilmaisemaan Carthorisille, että olin Zat Arrasin vankina.
Kun nuorukainen seuraavan kerran tavalliseen aikaan saapui käynnilleen, odotin niin kiihkeästi, että tuskin kykenin sitä salaamaan. En kuitenkaan sanonut hänelle muuta kuin tavanmukaisen tervehdykseni. Laskiessaan ruuan viereeni lattialle hän samalla pani siihen kirjoitusvehkeet.
Sydämeni hyppi ilosta. Olin päässyt tarkoitukseni perille. Hetkisen katselin kirjoitusvehkeitä teeskennellen kummastusta, mutta pian annoin heräävän ymmärtämisen ilmeen levitä kasvoilleni. Sitten tartuin kynään ja kirjoitin Carthorisille lyhyen määräyksen, käskien hänen luovuttaa Parthakille tämän valitseman asun ja kuvaamani lyhyen miekan. Siinä kaikki. Mutta minulle ja Carthorisille se merkitsi paljon.