"Kaameassa laivassasi kulkee paljon vankeja Issuksen luokse?" kysyin.
"Hyvin paljon", myönsi hän.
"Muistatko yhtä, jota nimitettiin Dejah Thorisiksi?"
"Hyvin muistankin, sillä hän oli tavattoman kaunis ja lisäksi ensimmäisen, Issuksen ikimuistoisen jumaluuden aikana häneltä pakoon päässeen kuolevaisen vaimo. Ja kerrotaan että Issus muistaa hänet parhaiten kahden sellaisen miehen puolisona ja äitinä, jotka nostivat kätensä ikuisen elämän jumalatarta vastaan."
Kauhu puistatti minua ajatellessani, kuinka hirveästi ja halpamaisesti Issus oli saattanut kostaa viattomalle Dejah Thorisille hänen poikansa ja puolisonsa tuottaman häväistyksen.
"Entä missä Dejah Thoris nyt on?" kysyin varmana siitä, että hän lausuisi eniten pelkäämäni sanat. Mutta rakastin Dejah Thorisia niin, etten voinut pidättyä kuuntelemasta kaikkein pahintakin hänen kohtalostaan, kunhan se vain tulisi sellaisen henkilön huulilta, joka oli nähnyt hänet äskettäin. Minusta tuntui kuin olisin siten päässyt häntä lähemmäksi.
"Eilen olivat joka kuukausi pidettävät Issuksen juhlat", vastasi Yersted, "ja siellä näin hänen istuvan tavallisella paikallaan Issuksen jalkojen juuressa."
"Mitä!" huudahdin. "Hän on siis elossa?"
"Miksipä ei?" vastasi mustaihoinen. "Eihän vielä ole kulunut vuotta siitä, kun hän näki Issuksen säteilevien kasvojen jumalaisen hohteen."
"Eikö vielä vuotta?" ehätin kysymään.