YHDESKOLMATTA LUKU

Veden ja liekkien läpi

Yerstedin kertomat tiedot osoittivat, että meidän oli toimittava ripeästi. Minun oli tunkeuduttava salaisesti Issuksen temppeliin, ennenkuin Tars Tarkasin sotajoukot hyökkäisivät aamun koittaessa. Olin varma siitä, että päästyäni temppelin kammottavien muurien sisäpuolelle voisin yllättää Issuksen vartioston ja viedä prinsessani pois, sillä sitä varten minulla kyllä oli riittävästi miehiä.

Niin pian kun Carthoris ja loput miehistöämme olivat saapuneet, aloimme siirtää joukkojamme vedenalaisen väylää myöten niiden käytävien suulle, jotka veivät temppelin puolisessa päässä olevalta altaalta Issuksen holveihin.

Vedenalainen sai tehdä monta matkaa, mutta vihdoin olimme kaikki jälleen koolla retkemme viimeisen taipaleen alkukohdassa. Meitä oli viisituhatta karaistunutta sotilasta Barsoomin punaisen rodun sotaisimmasta kansasta.

Kun ainoastaan Carthoris tunsi sekavat tunnelikäytävät, emme voineet jakautua useampaan osaan hyökätäksemme temppeliin yhtaikaa monesta kohdasta, mikä olisi ollut edullisinta. Päätimme, että hän veisi meidät kaikki yhdessä mahdollisimman nopeasti lähelle temppelin keskustaa.

Juuri kun aioimme poistua altaalta käytäviin, kiinnitti eräs upseeri huomiotani veteen, jossa vedenalainen kellui. Se näytti aluksi vain väreilevän ikäänkuin joku suuri esine olisi liikkunut lähellä pintaa, ja arvelin, että toinen vedenalainen olisi kohoamassa ajaen meitä takaa. Mutta pian kävi selvästi ilmi, että vesi kohosi, ei kovin rajusti, mutta hyvin varmasti, ja että se pian virtaisi altaan reunojen yli huoneen lattialle.

En heti käsittänyt, kuinka hirvittävä merkitys veden hitaalla kohoamisella oli meille, mutta Carthoris sen älysi, arvasi sen syyn ja tarkoituksen.

"Nopeasti!" huudahti hän. "Jos vitkastelemme, olemme kaikki hukassa. Omeanin pumput on seisautettu. Mustat aikovat hukuttaa meidät kuin loukkuun joutuneet rotat. Meidän on päästävä maanalaisten käytävien yläosiin ennen vettä tai emme pääse sinne koskaan. Tulkaa!"

"Näytä tietä, Carthoris!" huudahdin. "Seuraamme sinua."