Kuultuaan komennukseni nuorukainen juoksi erääseen käytävään, ja sotilaat seurasivat häntä kaksimiehisissä riveissä ja hyvässä järjestyksessä, kunkin komppanian lähtiessä liikkeelle vasta dwarinsa eli kapteeninsa komennuksesta.
Ennenkuin viimeinen komppania poistui huoneesta, oli vettä jo nilkkoja myöten, ja miehemme olivat ilmeisesti hermostuneita. He eivät olleet tottuneet näkemään vettä enempää kuin mitä juomiseen ja peseytymiseen tarvittiin, ja vaistomaisesti he pelkäsivät nähdessään sitä näin paljon ja näin uhkaavassa liikkeessä. Miestemme rohkeudesta ja hyvästä kurista oli todistuksena, etteivät he joutuneet hämminkiin, vaikka vesi kareili ja loiskui heidän nilkoissaan.
Lähdin vedenalaisen vajasta viimeisenä, ja astellessani jonon perässä käytävää kohti vesi nousi jo polviini. Käytävässä sitä myöskin tulvi yhtä syvällä, sillä sen lattia oli samalla tasolla kuin huone, josta se lähti, eikä kohoamista voinut huomata vielä monien metrien matkalla.
Miehemme marssivat eteenpäin niin reippaasti kuin niin suuri joukko suinkin voi ahtaassa käytävässä, mutta emme päässeet tarpeeksi nopeasti ehtiäksemme tuntuvasti tulvan edelle. Samalla kun käytävä kohosi, nousi myöskin vesi, kunnes minusta, joka olin viimeisenä, pian oli ilmeistä, että vesi alkoi kohota paljoa ripeämmin kuin me. Saatoin hyvin ymmärtää syyn siihen, sillä sitä mukaa kuin vedenpinta läheni Omeanin kupukattoa, pieneni luolan laajuus, ja veden kohoamisnopeus kasvoi samassa suhteessa kuin sen täytettävän tilavuuden läpileikkaus pieneni.
Olin varma siitä, että paljon ennen kuin jonomme loppupää olisi ehtinyt yläholveihin, jotka olivat vaarallisen pinnan yläpuolella, vettä tulvisi päällemme valtavia määriä ja ainakin puolet joukostamme hukkuisi.
Miettiessäni jotakin keinoa pelastaakseni mahdollisimman paljon tuhon uhkaamia miehiämme, huomasin oikealle haarautuvan sivukäytävän, joka näytti kohoavan jyrkästi. Vesi ulottui nyt jo vyötäisilleni. Lähinnä minua olevat sotilaat olivat joutumaisillaan pakokauhun valtaan. Jotakin oli tehtävä aivan heti, sillä muutoin he syöksyisivät hurjassa paossa eteenpäin toveriensa päälle, jolloin satoja sotilaita tallautuisi veteen ja käytävä kenties täyttyisi ruumiista niin, että edellä olevien olisi enää mahdotonta peräytyä.
Huusin minkä suinkin jaksoin komentosanani edelläni astelevalle dwarille:
"Tuokaa takaisin viimeiset kaksikymmentäviisi utania! Täällä näkyy olevan pelastumistie. Kääntykää ja seuratkaa minua!"
Komennustani noudatti lähes kolmekymmentä utania, joten noin kolmetuhatta miestä pyörsi ympäri ja kiiruhti vasten tulvivaa vettä käytävään, johon heidät ohjasin.
Kun ensimmäinen dwar sivuutti minut utaninsa etunenässä, muistutin häntä tarkoin kuuntelemaan komennuksiani eikä millään ehdolla uskaltautumaan vapaaseen ilmaan eikä lähtemään holveista varsinaiseen temppeliin, ennenkuin olisin saapunut ylös hänen luokseen tahi hän "tietäisi, että olin kuollut voimatta tulla."