"— Missä Issus on? kysyin äkkiä."
Dejah Thoris kohautti olkapäitään.
"Hän lähetti minut vartioituna tähän huoneeseen, vähää ennen kuin taistelu alkoi temppelin saleissa. Hän sanoi lähettävänsä myöhemmin noutamaan minua. En milloinkaan ennen ole nähnyt hänen toimivan niin epävarmasti, melkein kauhun lamauttamana. Nyt tiedän sen johtuneen siitä, että hän tunsi Heliumin prinssin John Carterin saapuvan vaatimaan hänet tilille prinsessansa vankeudesta."
Taistelun telmettä, aseiden kalinaa, huutoja ja juoksevien miesten askelten ääniä kuului useilta suunnilta temppelistä. Tiesin, että minua tarvittiin siellä, mutta en uskaltanut jättää Dejah Thorisia tänne enkä liioin ottaa häntä mukaan taistelun melskeeseen ja vaaroihin.
Vihdoin johtuivat mieleeni holvikäytävät, joista olin juuri tullut.
Miksipä ei piilottaa häntä sinne, kunnes voisin palata noutamaan hänet
turvallisesti ja lopullisesti pois tästä kammottavasta paikasta?
Selitin hänelle aikeeni.
Hetkiseksi hän painautui tiukemmin rintaani vasten.
"En voi erota sinusta nyt, en vähäksikään aikaa, John Carter", hän sanoi. "Minua hirvittää ajatuskin, että taaskin olisin yksin ja tuo kauhea olento voisi minut löytää. Et tunne häntä. Hänen raakaa julmuuttaan ei voi kuvitellakaan, jollei ole katsellut hänen jokapäiväisiä puuhiaan kuten minä yli puoli vuotta. Tuskin vielä nytkään voin edes ajatella kaikkea sitä, mitä olen omin silmin nähnyt."
"Sitten en poistu luotasi, prinsessani", vastasin.
Hän oli vaiti hetken, veti sitten kasvoni puoleensa ja suuteli minua.
"Mene, John Carter!" hän sanoi. "Siellä on poikamme ja siellä ovat Heliumin miehet taistelemassa Heliumin prinsessan puolesta. Missä he ovat, siellä on sinunkin paikkasi. En saa nyt ajatella omaa itseäni, vaan heitä ja puolisoni velvollisuutta. En saa olla sen esteenä. Piilota minut holveihin ja mene!"